POISTOT (HO 19.11.2015)

edellinenedellinenedellinen edellinen numero nettisanomat torstaina 10.06.2004. seuraava numero seuraavaseuraavaseuraava
  Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Kesäkalenteri 2004  Näyttelyt Suomen kartalla!
 

1999 alkaen
 
 
Uusin lehti Arkistohaku Depis Elokuva Gallup Imagine Kaupunkikuva Kuvagalleria Lehdet Liikunta
Opetus Perhe Politiikka Sota ja rauha Tv ja radio Talous Työtä Valokuva Velka Viikon kuva
 

AKU ANKKA 70 vuotta.

Muistikuva. Joulukuun 5. päivänä 1951.

Helsingin Sanomat oli kertonut, että tänään ilmestyy uusi Aku Ankka-niminen lehti. Sain äidiltäni ne muutaman kymmentä markkaa (?) ja lähdin lehtimummon kojulle hyvissä ajoin. Koju oli IV:n linjan päässä Castrenin kadulla, Siellä oli jo yksi mies odottamassa ja jälkeeni tuli ikäiseni kaveri Markku Viljakainen jonottamaan. Lehtiauto tuli muistaakseni iltapäivän hämärässä ja toi lehtensä. Aku Ankka-lehteä oli lastissa kaksi kappaletta, mies sai toisen, minä toisen ja Markku jäi ilman.

Menimme sitä Markun kanssa lukemaan ja jälkeenpäin olin muistavinani, että numerossa olisi ollut kuuluisa Aku koulupoliisina. Jonkun aikaa sitä säilytin kunnes se sitten väistyi uusien numeroiden tieltä ja hävisi..

Jälkeenpäin kun olen kuullut ensimmäisen numeron arvosta, olen aina ajatellut, että olihan se kuitenkin kerran kädessäni!

Ja jäihän minulle kuitenkin muisto siitä ajasta, jolloin kovissakin pakkasissa vaatteisiinsa ja liinoihinsa kääriytyneet lehtimummot möivät kojuissaan, johon juuri mahtui istumaan ja joka sitten yöksi käänneltiin umpeen ja lukittiin. Muistikuvani mukaan ainakin tämä umpeen kääritty lukittu vanerikoju jäi paikalleen. Siihen aikaan ei siis kaikkea rikottu!

Muistikuva. Joulukuun 5. päivänä 1951. Pertti Manninen, nettisanomat torstaina 10.06.2004.


Kuva: Pertti Manninen.

Markku, joka jäi ilman ensimmäistä Aku Ankkaa, on ylärivissä kolmas oikealta. Kuva otettu keväällä 1956. 

Katso! 3 rullaa, 32 kuvaa, 13-vuotiaan koulupojan ensimmäiset valokuvat. Helsinki, Kallio 1956. Pertti Manninen. 

"Aku Ankka ja kumppanit-lehden ensimmäinen 34 017 kappaleen painos ilmestyi Suomessa 5. joulukuuta 1951...
... Aku Ankan virallinen syntymäpäivä on 9. kesäkuuta 1934. Silloin sai Yhdysvalloissa ensi-iltansa Viisas Kana Kananen, lyhyt piirroselokuva jossa Akulla oli pieni rooli..."
Helsingin Sanomat keskiviikkona 9. kesäkuuta 2004.


Gloria Swanson on diiva viimeiseen asti.  Billy Wilderin syvällinen ja yhä edelleen moderni tragedia Hollywoodista. Antti Lindqvist  TV- maailma. TV2 sunnuntaina  13.06.2004 klo 12.10!


ILMOITA ILMAISEKSI!
nettisanomat  torstaina 10.06.2004.

Europarlamenttivaalit 2004 käynnissä.

HS-Gallup tutki ja ennusti kannatusta, mutta jätti mielenkiintoisimman seikan kertomatta: äänestysinnon.

Kysymyskin oli hiukan hassu koska vaalit olivat jo käynnissä: "Jos europarlamenttivaalit järjestettäisiin juuri nyt..."

Tavaksi tulleen tavan mukaan tutkimuksen virhemarginaali unohdetaan otsikoissa ja johtopäätöksissä.

HS-Gallup ja sen kritiikki!


Pinnan alla. Kuva: Erika Manninen
Lue myös! "Tarkoituksellista vai ei, pääministeri Anneli Jäätteenmäkeä motattiin kuitenkin tälläkin HS-Gallupin valheellisella tiedolla Irak-selvitysten kuumimmalla hetkellä! Lehden vastaava päätoimittaja on Janne Virkkunen."  HS-GALLUP VALEHTELEE! 26.06.2003.  Kuinka puolueiden kannatuslukugalluppien valheellisella, väärällä ja tarkoituksenmukaisella tulkinnalla nostetaan ja lyödään myötä- ja vastenmielistä poliitikkoa. Tapaukset Paavo Lipponen ja Anneli Jäätteenmäki. 15.04.2004.
"Nytkään ei kyllä kerrota mitään vastaamatta jättämisestä:

luurin korvaan lyömisestä tai 

en totta tosiaan mene äänestämään tai

tökkään vasta vaalipaikalla kynällä listaan ja äänestän tätä tökättyä numeroa tai 

intohimonani on piirrellä ja täydentää äänestyslippua!"

HS-Gallup ja sen kritiikki!

"Äänestysaktiivisuudellakin on osuutta vaalin tulokseen. 

Kurjat ja köyhät eivät äänestä, eivät monet muutkaan vaan yhtyvät Irwinin kuuluisaan kertosäkeeseen: "Haistakaa paska koko valtiovalta!" 

HS-Gallupin julkistamispäivänä lehdessä kirjoittaa emeritusprofessori Tuomo Martikainen "Eurovaaleissa äänestäjäraukka joutuu itse tulkitsemaan sen, mistä vaaleissa on kysymys ja mihin äänestämällä pitäisi ottaa kantaa." 

Kirjoituksen nimi on Eurovaalit tarjoavat väylän protestien esittämiseen. Lukematta tähän hätään koko kirjoitusta otsikon voi sanoa olevan rautaa, 

vaalit tarjoavat todella mahdollisuuden olla äänestämättä!

HS-Gallup ja sen kritiikki!

ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
  

  

  

Torstaina 03.06.2004. 
Pääkirjoitus.
Mistä kaikesta haluaisin kertoa? Kaikesta.
Paljon on jäänyt kertomatta, viime aikoina.
 
  Etusivu Torstaina 10. kesäkuuta 2004. Numero 255. Torstai on toivoa täynnä  
 

Tänään
10.06.2004
 
 

nettisanomat.com joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
nettisanomat
@hotmail.com

 

 

 
Viikon linkki
 
   

 
Sodan kuva
 
   

 
Kuvagalleria
 
   
   
   
   
   
   

 
Palvelut
 
   
   
   

 
Info
 
   
   
   
   

 

p
 

Torstaina 10.06.2004. Irak.  YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi päätöslauselman. Miehittäjä ei ole enää miehittäjä. Liittoutuman joukot jäävät maahan ja USA pidättää täyden määräysvallan sotilasoperaatioihinsa.  YK:n joukkoja ei uskalleta lähettää turvattomuuden takia. Bush ja Blair hymisevät tyytyväisyydestä.  Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Kaadot Irakin armeijasta kymmeniä tuhansia. Surmat siviiliväestöstä kymmeniä tuhansia. Kaadot liittoutumasta satoja. Tuhannen rajakin on mahdollisesti jo ylitetty, ainakin kun palkkasoturit lasketaan mukaan. Tappaminen jatkuu.

 

Kuva elokuvasta Auringonlaskun katu (Sunset Boulevard).
Torstaina 10.06.2004. Europarlamenttivaalit 2004 käynnissä. HS-Gallup tutki ja ennusti kannatusta, mutta jätti mielenkiintoisimman seikan kertomatta: äänestysinnon. HS-Gallup ja sen kritiikki!
Lue myös! "Tarkoituksellista vai ei, pääministeri Anneli Jäätteenmäkeä motattiin kuitenkin tälläkin HS-Gallupin valheellisella tiedolla Irak-selvitysten kuumimmalla hetkellä! Lehden vastaava päätoimittaja on Janne Virkkunen."  HS-GALLUP VALEHTELEE! 26.06.2003. Kuinka puolueiden kannatuslukugalluppien valheellisella, väärällä ja tarkoituksenmukaisella tulkinnalla nostetaan ja lyödään myötä- ja vastenmielistä poliitikkoa. Tapaukset Paavo Lipponen ja Anneli Jäätteenmäki. 15.04.2004. 
 
AKU ANKKA 70 vuotta

Torstaina 10.06.2004. Helsingin Sanomat oli kertonut, että tänään ilmestyy uusi Aku Ankka-niminen lehti. Sain äidiltäni ne muutaman kymmentä markkaa (?) ja lähdin lehtimummon kojulle hyvissä ajoin. Koju oli IV:n linjan päässä Castrénin kadulla, Siellä oli jo yksi mies odottamassa ja jälkeeni tuli ikäiseni kaveri Markku Viljakainen jonottamaan. Lehtiauto tuli muistaakseni iltapäivän hämärässä ja toi lehtensä. Aku Ankka-lehteä oli lastissa kaksi kappaletta, mies sai toisen, minä toisen ja Markku jäi ilman. Muistikuva. Joulukuun 5. päivänä 1951.

 
Muualta Torstaina 10.06.2004. Ronald Reagan. 
Lasse Lehtinen
Hans Blix
Eva-Riitta Siitonen
John Pilger
 
Torstaina 10.06.2004. Kesäkalenteri 2004  Näyttelyt Suomen kartalla!
Sininen laulu Osa 2 - Omakuva joka täytyi piirtää 1920-1929
Ohjaus: Peter von Bagh. TV1 sunnuntaina 06.06.2004. 


Tunnelmia. Tulossa
Urbaani kansallismaisema. Tulossa 
 
Oikeusjuttu Torstaina 10.06.2004. Asiakirjoja oikeusjutusta: Perunkirja vuodelta 1993, jonka nojalla asianajaja väitti hoitaneensa jatkuvassa asiakassuhteessa uutta juttua vuodelta 2000. Valitus  velkomuskannetta koskevassa asiassa,  josta käy ilmi tämä  vuosien tauko asioiden hoitamisessa.  Mitään kirjallisia todisteita, ei laskuja tai toimeksiantoja hän ei esittänyt oikeudessa, vaan väitti, että hänellä on mukanaan paperi, jossa on vuoden 1993 jälkeiset toimenpiteet. Sitä ei kuitenkaan löytynyt istunnossa.  
Lue myös! Oikeudenkäyntien nauhoitettu osa.
 

Kuva elokuvasta New York, New York.
Viime viikolla. Torstaina 03.06.2004. Pekka Ervasti Irakgate-kirjansa haastattelussa: "No Jäätteenmäki itse kieltäytyi haastattelusta ja ja teki jonkun verran töitä sen eteen että keskeiset keskustavaikuttajat eivät antaisi minulle haastatteluja. Yhtä lukuunottamatta nää vetoomukset kuitenkin kaikuivat kuuroille korville." Nelosen haastattelussa. Lue myös! MTV3:n haastattelu. Lue myös! Rikoksesta epäillyn ja todisteita hävittäneen lehden toimittaja sai suuren journalistipalkinnon! Suuri journalistipalkinto 2003.
SanomaWSOY:n tekemä rikos jäi selvittämättä!
The crime of  SanomaWSOY was not settled in the court. 
 
Tulossa

Irak
Esko Aho
Tupakkaoikeudenkäynnit
Joona Puhakka
Helsingin Sanomat
Kuinka terrorismin vastainen sota ratkaistaan yksinkertaisesti.
Kohtalokkaat naparetket
Michael Moore
Oikaisu

 
Tulossa Minusta - muistista. Kuvasarja.
 

Torstaina 27.05.2004. "Tuuli käy heidän ylitseen".
Poisnukkuneitten muistolle.
Kuvasarja.

     
 

Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.

  pm 1234567890123456789012345678901234567890123
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!

Muista maksuttomat arkistot! Tässä muutamia: kaleva.fi - yle.fi - mtv3.fi - aftonbladet.se - guardian.co.uk.





Paavo Lipponen (sd) "Kysyn vain, että mikä vika on Natossa? Olisihan se hyväkuulla." Helsingin Sanomat 11.11.2003.
Vastaus: Tahdotko poikasi Balkanille tapettavaksi? 02.09.1999.



 

Vuosikirja 2003. Koko vuosi kahdella sivulla! tammikuu-kesäkuu 2003 kuvin. - heinäkuu-joulukuu 2003 kuvin. - tammikuu-kesäkuu 2003 ilman kuvia. - heinäkuu-joulukuu 2003 ilman kuvia.

 
  Lukijan postia.
 
Näinä aikoina.

     
10.06.2004

03.06.2004

27.05.2004

20.05.2004

13.05.2004

06.05.2004

29.04.2004

22.04.2004

15.04.2004

08.04.2004

01.04.2004

25.03.2004. Salainen asiakirja.
 
18.03.2004.

11.03.2004.

04.03.2004.

26.02.2004.

19.02.2004.

12.02.2004.

05.02.2004.

29.01.2004.

22.01.2004.

15.01.2004.


08.01.2004.


01.01.2004.


25.12.2003.


18.12.2003


11.12.2003.

 
Vanhin 29.07.1999
 
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
 

Uusin
 

Vuosikirja 2003. Koko vuosi kahdella sivulla! tammikuu-kesäkuu 2003 kuvin. - heinäkuu-joulukuu 2003 kuvin. - tammikuu-kesäkuu 2003 ilman kuvia. - heinäkuu-joulukuu 2003 ilman kuvia.

 

TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteydenotto: nettisanomat@hotmail.com. Copyright nettisanomat.com 2004/255. Sivut valmisti Pertti Manninen 10.06.2004 (24.06.2004 12:25 ). Vanhempi toimittaja ja kesätoimittaja. Kuvannut Pertti Manninen. 
2004/06/10 - nettisanomat.com - AKU ANKKA 70 vuotta. Muistikuva. Joulukuun 5. päivänä 1951. - tänään ilmestyy uusi Aku Ankka-niminen lehti. - Pertti Manninen - Helsingin Sanomat - IV:n linjan päässä Castrenin kadulla - Markku Viljakainen - Aku koulupoliisina - Aku Ankka ja kumppanit-lehden ensimmäinen 34 017 kappaleen painos ilmestyi Suomessa 5. joulukuuta 1951... - Yhdysvalloissa ensi-iltansa Viisas Kana Kananen -  10.06.2004 - avoin - joka torstai - kuva - kuvat - pertti manninen - nettisanomat.

 
Muista maksuttomat arkistot! Tässä muutamia: kaleva.fi - yle.fi - mtv3.fi - aftonbladet.se - guardian.co.uk.
 
Sivun alkuun!
 
Lue esitys 
ja päätös!

Kuinka asianajaja Pekka Mononen selosti käräjäoikeuden tuomaria. Maksupäätös, Päivi Penttinen 29.03.2001. Selostus.  Oikeudenkäyntien nauhoitetut osat: Sivut 1-10  - Sivut 11-20  - Sivut 21-30  - Sivut 31-40  - Sivut 41-50  - Sivut 51-60  - Sivut 61-68. 


Kaikki sivut 2003 (1-6) ja 2004 (1-12) tarkistettu (linkit ja puuttuvat kuvat). SanomaWSOY:n vaatimuksesta johtuen sen kuva-aineisto on sumennettu 2004 (päivämäärä pienellä tekstillä joka kuvassa). Tämä teksti tiistaina 2011-09-20 ja keskiviikkona 2011-09.21. Pertti Manninen.- Navigointi-tekstit "edellinen, seuraava" lisätty 2011-09-23.
POISTOT HO 19.11.2015. LINKKI LISÄTTY KESKIVIIKKONA 23.12.2015.
Koko vuosi 2004: Linkit tarkistettu ja korjattu sunnuntaina 14.02.2016. Kaksi kuvaa puuttuu, yksi poistettu ja google-haun logot puuttuvat.
Sivuston poistot joulukuu 2015 - helmikuu 2016. Lisäksi torstaina 03.03.2016