edellinen numero   seuraava numero

Lisa Minelli ja Robert De Niro svingin pyörteissä. Martin Scorcesen ihana New York,  New York TV1:ssä perjantaina 04.06.2004 klo 21.30.

ILMOITA ILMAISEKSI!
nettisanomat 03.06.2004.
Pekka Ervasti Irakgate-kirjansa haastattelussa Nelosen uutisissa keskiviikkona 02.06.2004:

"No Jäätteenmäki itse kieltäytyi haastattelusta ja ja teki jonkun verran töitä sen eteen että keskeiset keskustavaikuttajat eivät antaisi minulle haastatteluja. Yhtä lukuunottamatta nää vetoomukset kuitenkin kaikuivat kuuroille korville."

Haastattelu kokonaan!

Lue myös MTV3:n haastattelu!
Vuosi sitten!
Nettisanomat 12.06.2003.


Vuotaja nähty
edus-
kunta-
talon katolla!


Kuvannut ja tulkinnut Pertti Manninen.

Lehtemme kuvaaja ehti napata kuvan juhannustunnelmissa. Tarkkaan ei käynyt selville oliko kysymyksessä kansanedustaja Hannu Takkula. Ilta-Sanomien toimittaja Pekka Ervasti ja päätoimittaja Antti-Pekka Pietilä poistuivat samaan aikaan viereisen Nykytaiteen museon, Kiasman kautta Sanomataloon. Sylttytehtaalle ei valokuvaajamme päässyt vaan joutui tyytymään ulkokuviin. Nettisanomat torstaina 12.06.2003.
SanomaWSOY:n tekemä rikos jäi selvittämättä!

Irak-vuotoasiakirjat julkaistiin iltapäivälehdissä. Tässä aineisto kokonaisuudessaan.
11.3.2003. Ilta-Sanomat.
11.3.2003. Iltalehti.

12.3.2003. Ilta-Sanomat.
12.3.2003. Iltalehti.
8.5.2003. Ilta-Sanomat.
Uusia!

The crime of  SanomaWSOY was not settled in the court. 

ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
  

  

  
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
10.06.2004.

Torstaina 03.06.2004. 
Pääkirjoitus.
Mistä kaikesta haluaisin kertoa? Kaikesta.
Paljon on jäänyt kertomatta, viime aikoina.
 
  Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Kesäkalenteri 2004  Näyttelyt Suomen kartalla!
 

1999 alkaen
 
 
Uusin lehti Arkistohaku Depis Elokuva Gallup Imagine Kaupunkikuva Kuvagalleria Lehdet Liikunta
Opetus Perhe Politiikka Sota ja rauha Tv ja radio Talous Työtä Valokuva Velka Viikon kuva
 

Venuksen ylikulku tiistaina  8.6.2004

Tiistaina 8.6. on nähtävillä erittäin harvinainen tapahtuma, Venus kulkee Auringon editse. Ylikulku alkaa aamulla kello 8:n jälkeen ja noin kello 8.40 planeetta on siirtynyt kokonaan Auringon eteen. Tapahtuma päättyy noin kuusi tuntia myöhemmin kello 14:n jälkeen. Ylikulku näkyy täydellisenä koko Euroopassa ja lähes koko Aasiassa ja Afrikassa.

Tapahtuma on erittäin harvinainen, sillä viimeksi Venuksen ylikulku on nähty vuosina 1874 ja 1882. Asia on myös historiallisesti kiinnostava, sillä Venuksen ylikulun tarkka havainnointi on ollut aikoinaan ratkaisevan tärkeää aurinkokuntamme mittasuhteiden selvittämisessä

Venuksen ylikulkua Auringon editse ei pidä katsoa ilman asianmukaista suojausta. Kirkas Aurinko voi vahingoittaa näköä pysyvästi. Tarkkanäköisimmät voivat yrittää seurata ylikulkua ilman kiikaria tai kaukoputkea Ursasta saatavilla suojalaseilla. Laseja ei saa käyttää havaintovälineiden kanssa.

Kiikareihin ja kaukoputkiin on saatavissa Auringon katseluun tarkoitettua suojakalvoa, joka asetetaan linssin tai peilin eteen. Venuksen ylikulkua voi havaita myös heijastamalla Auringon kuva tasaiselle taustalle, jolloin suojakalvoa ei tarvita. Jos ylikulkua haluaa valokuvata, täytyy sekä linssi että etsin suojata.
Lähteet:
ursa.fi

nineplanets.org/
venus

Linkit 07.06.2004.

 
  Etusivu Torstaina 3. kesäkuuta 2004. Numero 254. Torstai on toivoa täynnä  
 

Tänään
03.06.2004
 
 

nettisanomat.com joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
nettisanomat
@hotmail.com

 

 

 
Viikon linkki
 
   

 
Sodan kuva
 
   

 
Kuvagalleria
 
   
   
   
   
   
   

 
Palvelut
 
   
   
   

 
Info
 
   
   
   
   

 

p
 

Torstaina 03.06.2004. Irak.  Väliaikainen hallitus on pystytetty.  YK:n uutta päätöslauselmaa odotetaan. USA:n presidentinvaalit pidetään kuitenkin ennen Irakin vaaleja. Bushin suosio on tällä hetkellä pohjalukemissa, myös USA:ssa. Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Kaadot Irakin armeijasta kymmeniä tuhansia. Surmat siviiliväestöstä kymmeniä tuhansia. Kaadot liittoutumasta satoja. Tuhannen rajakin on mahdollisesti jo ylitetty, ainakin kun palkkasoturit lasketaan mukaan. Tappaminen jatkuu.

 

Kuva elokuvasta New York, New York.
Torstaina 03.06.2004. Pekka Ervasti Irakgate-kirjansa haastattelussa: "No Jäätteenmäki itse kieltäytyi haastattelusta ja ja teki jonkun verran töitä sen eteen että keskeiset keskustavaikuttajat eivät antaisi minulle haastatteluja. Yhtä lukuunottamatta nää vetoomukset kuitenkin kaikuivat kuuroille korville." Nelosen haastattelussa. Lue myös! MTV3:n haastattelu. Lue myös! Rikoksesta epäillyn ja todisteita hävittäneen lehden toimittaja sai suuren journalistipalkinnon! Suuri journalistipalkinto 2003.
SanomaWSOY:n tekemä rikos jäi selvittämättä!
The crime of  SanomaWSOY was not settled in the court. 
 
Torstaina 03.06.2004. Kesäkalenteri 2004  Näyttelyt Suomen kartalla!
Sininen laulu Osa 1 - Tällaisia me olemme 1900-1920 Ohjaus: Peter von Bagh. TV1 sunnuntaina 06.06.2004. 
Pääkirjoitus.
Mistä kaikesta haluaisin kertoa? Kaikesta.
Paljon on jäänyt kertomatta, viime aikoina.
Tunnelmia. Tulossa
 

Kuva elokuvasta Pearl Harbor.
Viime viikolla. Torstaina 27.05.2004. Max Jakobsson Ylen Aamu-tv:tä varten tehdyssä haastattelussa tänään torstaina 27.05.2004 klo 7.20. "... tietenkin voidaan kysyä kuka saattoi etukäteen ennustaa ja arvioida oikein mitä kaikkea tulisi tapahtumaan näiden sotatoimien jälkeen..." Max Jakobsson.
Lue myös! "Ministeri Max Jakobson: Jäätteenmäen Irak-hyökkäys saivartelua. Ilta-Sanomien ensimmäisellä Irak-vuotosivulla 11.03.2003. Irak-vuoto-asiakirjat.
 
 

Toissa viikolla. Torstaina 20.05.2004. Pankin omistajien tuki. Uutta tietoa siitä kuinka SYP kusetti valtiota ja veronmaksajia.
"Pankki oli matkalla kohti loppuaan, osakkeenomistajien rahat ja omaisuudet olivat vaarassa." Seppo Konttinen Ylen Talousarvio- lähetyksessä perjantaina 14.05.2004.
Pankkivangit. 
Unelmoitu kuva: Velallinen kävelemässä pankin oven ohi. Pertti Manninen.

 
Tulossa

Irak
Esko Aho
Tupakkaoikeudenkäynnit
Joona Puhakka
Helsingin Sanomat
Kuinka terrorismin vastainen sota ratkaistaan yksinkertaisesti.
Kohtalokkaat naparetket
Michael Moore
Oikaisu

 
Tulossa Minusta - muistista. Kuvasarja.
 

Torstaina 27.05.2004. "Tuuli käy heidän ylitseen".
Poisnukkuneitten muistolle.
Kuvasarja.

     
 

Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.

  pm 1234567890123456789012345678901234567890123
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!

Muista maksuttomat arkistot! Tässä muutamia: kaleva.fi - yle.fi - mtv3.fi - aftonbladet.se - guardian.co.uk.





Paavo Lipponen (sd) "Kysyn vain, että mikä vika on Natossa? Olisihan se hyväkuulla." Helsingin Sanomat 11.11.2003.
Vastaus: Tahdotko poikasi Balkanille tapettavaksi? 02.09.1999.



 
  Etusivu Torstaina 27. toukokuuta 2004. Numero 253. Torstai on toivoa täynnä  
 

Tänään
27.05.2004
 
 

nettisanomat.com joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
nettisanomat
@hotmail.com

 

 

 
Viikon linkki
 
   

 
Sodan kuva
 
   

 
Kuvagalleria
 
   
   
   
   
   
   

 
Palvelut
 
   
   
   

 
Info
 
   
   
   
   

 

p
 

Torstaina 27.05.2004. Irak.  Najafiin saatiin tulitauko, kun Yhdysvaltain joukot keskeyttivät hyökkäyksensä tässä ongelmapesäkkeessä niinkuin hyökkääjä asian ilmaisi.   Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Kaadot Irakin armeijasta kymmeniä tuhansia. Surmat siviiliväestöstä kymmeniä tuhansia. Kaadot liittoutumasta satoja. Tuhannen rajakin on mahdollisesti jo ylitetty, ainakin kun palkkasoturit lasketaan mukaan. Tappaminen jatkuu.

 
 

Torstaina 21.05.2004.Viime viikon tilannekatsaus. Irak.  Veren häät. Nyt kiistellään siitä olivatko 40 ruumista terroristeja vai hääseuruetta. Kuuluisan häälaulajan ehkä toisella kymmenellä oleva tytär sanoi televisiossa. "Isäni oli hyvä mies ja hän olisi ansainnut elää".  Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Kaadot Irakin armeijasta kymmeniä tuhansia. Surmat siviiliväestöstä kymmeniä tuhansia. Kaadot liittoutumasta satoja. Tuhannen rajakin on mahdollisesti jo ylitetty, ainakin kun palkkasoturit lasketaan mukaan. Tappaminen jatkuu.

 

Kuva elokuvasta Pearl Harbor.
Torstaina 27.05.2004. Max Jakobsson Ylen Aamu-tv:tä varten tehdyssä haastattelussa tänään torstaina 27.05.2004 klo 7.20. "... tietenkin voidaan kysyä kuka saattoi etukäteen ennustaa ja arvioida oikein mitä kaikkea tulisi tapahtumaan näiden sotatoimien jälkeen..." Max Jakobsson.
Lue myös! "Ministeri Max Jakobson: Jäätteenmäen Irak-hyökkäys saivartelua. Ilta-Sanomien ensimmäisellä Irak-vuotosivulla 11.03.2003. Nettisanomat 17.07.2003.
 
Kesäkalenteri 2004   Näyttelyt Suomen kartalla !
 
Viime viikolla
 

Pankin omistajien tuki. Uutta tietoa siitä kuinka SYP kusetti valtiota ja veronmaksajia.

Pankkivangit. Seppo Konttinen Ylen Talousarvio- lähetyksessä perjantaina 14.05.2004.


Unelmoitu kuva: Velallinen kävelemässä pankin oven ohi. Pertti Manninen.
 
Tulossa

Irak
Esko Aho
Tupakkaoikeudenkäynnit
Joona Puhakka
Helsingin Sanomat
Kuinka terrorismin vastainen sota ratkaistaan yksinkertaisesti.
Kohtalokkaat naparetket
Michael Moore
Oikaisu

 
Tulossa Minusta - muistista. Kuvasarja.
 

Torstaina 27.05.2004. "Tuuli käy heidän ylitseen".
Poisnukkuneitten muistolle.
Kuvasarja.

     
 

Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.

  pm 1234567890123456789012345678901234567890123
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!

Muista maksuttomat arkistot! Tässä muutamia: kaleva.fi - yle.fi - mtv3.fi - aftonbladet.se - guardian.co.uk.





Paavo Lipponen (sd) "Kysyn vain, että mikä vika on Natossa? Olisihan se hyväkuulla." Helsingin Sanomat 11.11.2003.
Vastaus: Tahdotko poikasi Balkanille tapettavaksi? 02.09.1999.



 

Torstaina 20. toukokuuta 2004. Numero 252.
   
 

Tänään
20.05.2004
 
 

nettisanomat.com joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
nettisanomat
@hotmail.com

 

 

 
Viikon linkki
 
   

 
Sodan kuva
 
   

 
Info
 
   
   
   
   
p
Torstaina 20.05.2004. "Pankki oli matkalla kohti loppuaan, osakkeenomistajien rahat ja omaisuudet olivat vaarassa." Jo vuotta ennen Esko Ahon pankkitukipäätöstä säätytalolla oli Aleksanterinkadun vanhaan pankkisaliin kokoontunut Suomen Yhdyspankin arvovaltainen hallintoneuvosto. Paikalla oli ilaskiveä ehnroothia björnbergiä pankin napamiehiä ja omistajia. Johtokunnan jäsenet Ahti Hirvonen ja Björn Wahlroos lukivat madonlukuja ja johtivat puhetta.  Lopuksi esitettiin Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio, oli turvattava paikallaolijoiden ja muidenkin pankkien suuromistajien osakkeet ja omistukset. 
Vanhan ja kunnianarvoisen pankin yhtiöjärjestys muutettiin huomaamatta veronmaksajien silmien edessä. Velkoja ja sitoumuksia siirrettiin vanhasta SYP:stä
Pohjoismaiden Yhdyspankki Oy:lle,  joka kas kummaa muutti nimensä heinäkuussa vuonna 91 Suomen Yhdyspankiksi. Vanha ja kunnianarvoisa entinen SYP se muutettiin Unitas Oy:ksi. 
Uudelle yhtiölle roskapankki SYP:lle jäivät sekkitilit myös yleiseen liikenteeseen lasketut velkakirjat, sekä ulkomaiset että kotimaiset, ne siirrettiin tälle susipankille." Seppo Konttinen Ylen Talousarvio-lähetyksessä perjantaina 14.05.2004. Ohjelman nimi oli Pankkivangit. Lue lisää!
 
 

Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.

Torstaina 29.04.2004. "Tuuli käy heidän ylitseen".
Poisnukkuneitten muistolle.
Kuvasarja.

  pm 1234567890123456789012345678901234567890123
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!

Muista maksuttomat arkistot! Tässä muutamia: kaleva.fi - yle.fi - mtv3.fi - aftonbladet.se - guardian.co.uk.



Paavo Lipponen (sd) "Kysyn vain, että mikä vika on Natossa? Olisihan se hyväkuulla." Helsingin Sanomat 11.11.2003.
Vastaus: Tahdotko poikasi Balkanille tapettavaksi? 02.09.1999.

 
 

Torstaina 13. toukokuuta 2004. Numero 251.
   
 

Tänään
13.05.2004
 
 

nettisanomat.com joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
nettisanomat
@hotmail.com

 

 

 
Viikon linkki
 
   

 
Sodan kuva