JYVÄSKYLÄN
KÄRÄJÄOIKEUS |
Syyttäjän
rangaistusvaatimus |
Manninen on esittänyt asianomistaja Pekka Monosesta ja tämän asianajotoimistosta
valheellisen ja perättömän tiedon väittämällä internetissä pitämällään
nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että Mononen on asianajajana
toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia (POISTETTU 03.03.2016 A). Hän
on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa, joka sinällään on
ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut lukijoiden ymmärtää,
että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys jostakin laittomasta. Teko
on siten huomioonottaen Monosen ammatti asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan
asianomistajalle vahinkoa sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa. |
VAASAN HOVIOIKEUS TUOMIO Nro 565 Antamispäivä 23.4.2007 Diaarinro R 06/794 |
Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen |
Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n
mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai asianomistajan
hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka
lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään
julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on
ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi.
Lähtökohtana mainittua lainkohtaa sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2
momentti, jonka mukaan viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä
ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa. |
Tältä sivulta on poistettu kaikki Vaasan hovioikeuden 23.4.2007 tuomiossa Nro 565 poistettaviksi määrätyt verkkoviestit. Alkuperäinen sivu, jossa poistokohdat ovat näkyvissä, on arkistoitu osoitteeseen http://www.12.fi/2005/03/17/tasmennysrahastus.htm |
nettisanomat.Tällä
kerralla: Nettisanomat tänään torstaina 17.03.2005. Tällä
kerralla: |
|
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. |
Torstai on toivoa täynnä. Tiistaisin extra! |
Etusivu 03.03.2005 Senaatintori |
Etusivu 08.03.2005 Äiti 89 v. |
Etusivu 10.03.2005 Hämeen linna. |
Etusivu 13.03.2005 Sanomatalo Lisää! |
Etusivu 15.03.2005 "Minulla ei ..." |
Etusivu 17.03.2005 Soneran urkinta |
Ensi 22.03. |
Juttu tänään 17.03. |
Kuva tänään 17.03. |
Kuva tänään 17.03. |
Kuva tänään 17.03. Kevättä rinnassa! |
Juttu tänään 17.03. "... pyytää anteeksi ..." |
Juttu tänään 17.03. Soneran urkinta |
17.03. 2005. |
nettisanomat torstaina 17. maaliskuuta 2005 etusivu nro 320 |
|
05 |
|
|
nettisanomat tiistaina 15. maaliskuuta 2005 etusivu nro 319 |
|
05 |
|
|
Vanhin |
Arkisto. |
Arkisto. 2000 |
Arkisto. 2001 |
Arkisto. 2002 |
2003. Tammikuu-kesäkuu. |
2003. Heinäkuu-joulukuu. |
2004. Ensimmäinen kvartaali. |
2004. Toinen kvartaali. |
2004. Kolmas kvartaali. |
2004. Neljäs kvartaali. |
2005. 06.01 13.01. 20.01. 27.01. |
2005. 03.03. 08.03. 10.03. 13.03. 15.03. 17.03. |
|
Maksuttomia arkistoja: |
Maksuton tietosanakirja: Luonnontieteet: Biologia - Fysiikka - Geotieteet - Kemia - Maantiede - Matematiikka - Tilastotiede - Tähtitiede Sovelletut tieteet: Arkkitehtuuri - Julkishallinto - Koulutus - Laki - Liikenne - Liiketoiminta ja teollisuus - Lääketiede - Maatalous - Teknologia - Terveydenhuolto - Tietotekniikka - Viestintä Humanistiset tieteet: Antropologia - Arkeologia - Filosofia - Historia - Kieliteknologia - Kielitiede - Kansanperinne - Maantiede - Politiikka - Psykologia - Sosiologia - Taloustiede Kulttuuri: Elokuva - Harrastukset - Kirjallisuus - Käsityöt - Matkailu - Musiikki - Ooppera - Pelit - Runous - Ruoanlaitto - Sarjakuvat - Taide - Tanssi - Teatteri - Televisio - Urheilu - Uskonto - Vapaa-aika - Viihde Muilla tavoin luokiteltuna: Yleinen kymmenluokittelu - Aakkosjärjestyksessä - Historialliset ajanjaksot - Luettelo luetteloista Kalenteri - Elämäkerrat - Tee se itse |
TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteydenotto: mailto:nettisanomat@hotmail.com Copyright nettisanomat.com 2005/320. Sivut valmisti Pertti Manninen 17.03.2005, ensimmäinen versio 17.03.2005. (linkit 17.03.2005). Vanhempi toimittaja ja kesätoimittaja. Kuvannut Pertti Manninen. |
Oikeusjuttu: Tästä kaikki alkoi: Ulosottomiehen ja kihlakunnanvoudin operaatio mitätöi vanhuksen etuoikeutetun saatavan 90 000 markkaa Merita Pankin hyväksi. |