|
JYVÄSKYLÄN
KÄRÄJÄOIKEUS |
Syyttäjän
rangaistusvaatimus |
Manninen on esittänyt asianomistaja Pekka Monosesta ja tämän asianajotoimistosta valheellisen ja perättömän tiedon väittämällä internetissä pitämällään nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että Mononen on asianajajana toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia tekaistuja laskuja. Hän on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa, joka sinällään on ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut lukijoiden ymmärtää, että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys jostakin laittomasta. Teko on siten huomioonottaen Monosen ammatti asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahinkoa sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa. http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/20060502kunnianloukkauskaraja1tuomio.htm |
| VAASAN HOVIOIKEUS TUOMIO Nro 565 Antamispäivä 23.4.2007 Diaarinro R 06/794 |
Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen |
Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä
annetun lain 18 §:n mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän,
tutkinnanjohtajan tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai
ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka lähettimen. palvelimen tai muun
sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin
jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen
yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Lähtökohtana mainittua
lainkohtaa sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan
viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon
sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa. |
|
Tältä sivulta on poistettu kaikki Vaasan hovioikeuden 23.4.2007 tuomiossa Nro 565 poistettaviksi määrätyt verkkoviestit. Alkuperäinen sivu, jossa poistokohdat ovat näkyvissä, on arkistoitu osoitteeseen http://www.12.fi/2005/02/27/etusivu.htm |
nettisanomat helmikuussa 2005 sunnuntaina 27.02.2005. Olavi Virta syntyi tasan 90 vuotta sitten 27.02.1915. Hopeinen kuu. nettisanomat helmikuussa 2005
sunnuntaina 27.02.2005. Kuva: Pertti
Manninen. |
|
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN! |
| edellinen numero |
nettisanomat.fi - sunnuntaina 27. helmikuuta 2005 - etusivu - nro 314 |
seuraava numero |
|
Sunnuntaina 27.02.2005. |
|
|
| edellinen numero |
nettisanomat.fi - torstaina 24. helmikuuta 2005 - etusivu - nro 313 |
seuraava numero |
|
02 |
|
| |||||||||||||||||||
| edellinen numero |
nettisanomat.fi - tiistaina 22. helmikuuta 2005 - etusivu - nro 312 |
seuraava numero |
|
02 |
|
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| edellinen numero |
nettisanomat.fi - torstaina 17. helmikuuta 2005 - etusivu - nro 311 |
seuraava numero |
|
02 |
|
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
|
Arkisto. |
Arkisto. 2000 |
Arkisto. 2001 |
Arkisto. 2002 |
2003. Tammikuu-kesäkuu. |
2003. Heinäkuu-joulukuu. |
2004. Ensimmäinen kvartaali. |
2004. Toinen kvartaali. |
2004. Kolmas kvartaali. |
2004. Neljäs kvartaali. |
| 2005. 06.01 13.01. |
20.01. 27.01. |
03.02. 10.02. |
15.02. 17.02. |
22.02. 24.02. |
27.02. |
|
Maksuttomia arkistoja: |
Maksuton tietosanakirja: Luonnontieteet: Biologia - Fysiikka - Geotieteet - Kemia - Maantiede - Matematiikka - Tilastotiede - Tähtitiede Sovelletut tieteet: Arkkitehtuuri - Julkishallinto - Koulutus - Laki - Liikenne - Liiketoiminta ja teollisuus - Lääketiede - Maatalous - Teknologia - Terveydenhuolto - Tietotekniikka - Viestintä Humanistiset tieteet: Antropologia - Arkeologia - Filosofia - Historia - Kieliteknologia - Kielitiede - Kansanperinne - Maantiede - Politiikka - Psykologia - Sosiologia - Taloustiede Kulttuuri: Elokuva - Harrastukset - Kirjallisuus - Käsityöt - Matkailu - Musiikki - Ooppera - Pelit - Runous - Ruoanlaitto - Sarjakuvat - Taide - Tanssi - Teatteri - Televisio - Urheilu - Uskonto - Vapaa-aika - Viihde Muilla tavoin luokiteltuna: Yleinen kymmenluokittelu - Aakkosjärjestyksessä - Historialliset ajanjaksot - Luettelo luetteloista Kalenteri - Elämäkerrat - Tee se itse |
![]() |
TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen. Yhteydenotto: nettisanomat@hotmail.com.
Copyright nettisanomat.com 2005/314. Sivut valmisti Pertti Manninen
27.02.2005, ensimmäinen versio 27.02.2005. linkit February 28, 2005
9:03). Vanhempi
toimittaja ja kesätoimittaja.
Kuvannut Pertti Manninen. |
![]() |
|
Oikeusjuttu:
Tästä kaikki
alkoi: Ulosottomiehen ja kihlakunnanvoudin operaatio
mitätöi vanhuksen etuoikeutetun saatavan 90 000 markkaa Merita Pankin hyväksi. |