JYVÄSKYLÄN
KÄRÄJÄOIKEUS |
Syyttäjän
rangaistusvaatimus |
Manninen on esittänyt asianomistaja Pekka Monosesta ja tämän asianajotoimistosta
valheellisen ja perättömän tiedon väittämällä internetissä pitämällään
nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että Mononen on asianajajana
toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia (POISTETTU 03.03.2016 A). Hän
on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa, joka sinällään on
ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut lukijoiden ymmärtää,
että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys jostakin laittomasta. Teko
on siten huomioonottaen Monosen ammatti asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan
asianomistajalle vahinkoa sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa. |
VAASAN HOVIOIKEUS TUOMIO Nro 565 Antamispäivä 23.4.2007 Diaarinro R 06/794 |
Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen |
Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n
mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai asianomistajan
hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka
lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään
julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on
ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi.
Lähtökohtana mainittua lainkohtaa sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2
momentti, jonka mukaan viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä
ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa. |
Tältä sivulta on poistettu kaikki Vaasan hovioikeuden 23.4.2007 tuomiossa Nro 565 poistettaviksi määrätyt verkkoviestit. Alkuperäinen sivu, jossa poistokohdat ovat näkyvissä, on arkistoitu osoitteeseen http://www.12.fi/2005/03/17/etusivu.htm |
Nettisanomat 17.03.2005
nettisanomat. |
Nettisanomat torstaina
17.03.2005. Edellinen Seuraava |
![]() |
![]() |
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. | ![]() |
Torstai on toivoa täynnä. Tiistaisin extra! |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
|||||||||||||||||||
![]() |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
Etusivu 03.03.2005 ![]() Senaatintori |
Etusivu 08.03.2005 ![]() Äiti 89 v. |
Etusivu
10.03.2005![]() Hämeen linna. |
Etusivu 13.03.2005 ![]() Sanomatalo Lisää! |
Etusivu 15.03.2005 ![]() "Minulla ei rahasteta" |
Etusivu
17.03.2005![]() Soneran urkinta |
Ensi |
Juttu tänään 17.03. |
Kuva tänään 17.03. |
Kuva tänään 17.03. |
Kuva tänään
17.03.![]() Kevättä rinnassa! |
Juttu tänään
17.03.![]() "... pyytää anteeksi ..." |
Juttu tänään 17.03. ![]() Soneran urkinta |
Nyt 17.03. 2005. |
Ilmoita ilmaiseksi: Linkki uusimpiin!
Tämä on etusivu tänään 17.03.2005.
nettisanomat torstaina 17. maaliskuuta 2005 etusivu nro 320 |
|
05 |
|
|
Ilmoita ilmaiseksi: Linkki uusimpaan!
nettisanomat tiistaina 15. maaliskuuta 2005 etusivu nro 319 |
|
05 |
|
|
Sunnuntaina
13.03.2005.
Hetki
historiaan: Sanomatalo. SanomaWSOY.
Helsingin Sanomat. Aatos Erkko. Kansallismaisema.
Linkki: Outo
ovela optio! Helsingin
Sanomat operoi vielä toisenkin tontin virkamiesten avustuksella Eduskuntatalon
edestä villin lännen malliin!
Linkki: Martti Valkonen: Sananvapaua kaupparavarana.
Torstaina 10.03.2005.
Hetki historiaan: Hämeen linna.
"Elokuvalipulla kohtuuton hinta."
"Hävisikö Jokerit tahallaan?"
FINNKINO JOKERIT RAUTAKIRJA SanomaWSOY
Pörssitiedote (AATOS ERKKO)
Kuva-arvoitus.
"Minne hävisivät
Soneran rahat"-nettikirja: Syyllisten jahtaamista.
|
05 |
|
|
Tiistaina 08.03.2005.
"Hetkiä
Helsingissä." Kuvia perjantaina 04.03.2005 ja lauantaina
05.03.2005.
"Hetkiä paikasta riippumatta."
|
05 |
|
|
Martti Valkonen: Sananvapaus kauppatavarana. (22.02.2005)
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
|
Arkisto. |
Arkisto. 2000 |
Arkisto. 2001 |
Arkisto. 2002 |
2003. Tammikuu-kesäkuu. |
2003. Heinäkuu-joulukuu. |
2004. Ensimmäinen kvartaali. |
2004. Toinen kvartaali. |
2004. Kolmas kvartaali. |
2004. Neljäs kvartaali. |
2005. 06.01 13.01. 20.01. 27.01. |
2005. 03.03. 08.03. 10.03. 13.03. 15.03. 17.03. |
|
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Torstaisin ja tiistaisin. |
Maksuttomia arkistoja: |
Maksuton tietosanakirja: |
![]() |
TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja Pertti
Manninen. Yhteydenotto:
mailto:nettisanomat@hotmail.com Copyright nettisanomat.com 2005/320. Sivut
valmisti Pertti Manninen 17.03.2005, ensimmäinen versio 17.03.2005.
(linkit 17.03.2005). Vanhempi toimittaja ja kesätoimittaja. Kuvannut Pertti Manninen. |
![]() |
Oikeusjuttu:
Tästä kaikki
alkoi: Ulosottomiehen ja kihlakunnanvoudin operaatio
mitätöi vanhuksen etuoikeutetun saatavan 90 000 markkaa Merita Pankin hyväksi. |