<edellinen seuraava>
POISTOT (HO 19.11.2015)

Etusivu
Etusivu2osa
Etusivu3osa
Etusivu4osa
Etusivu5osa
Etusivu6os

"Mielenosoitus" kuva - Syyskuun 11. - Rauhanturvajoukot - Opintotuki - MaaryöstöSävelradio - Makasiinit - SanomaWSOY - "Koistinen" kuva

Maailmassa on virhe: Miksi opintotuki ei nouse? Ylioppilaslehti perjantai 2006-09-08

Valtiovarainministeri Eero Heinäluoma, miksi opiskelijat eivät mahtuneet ensi vuoden budjetin köyhyyspakettiin, vaikka neljännes opiskelijoista elää köyhyysrajalla?  Päätös oli, että tehdään tiettyjä täsmätoimia suurimmissa vaikeuksissa olevien ihmisten auttamiseksi. Jäseniä on kaikissa mukana olleissa ryhmissä tuhansia, ei satoja tuhansia. Keskusteluissa mukana olleet molemmat sosiaali- ja terveysministerit tuntevat paremmin tämän filosofian, sitä täytyy kysyä heiltä.  Opintotukirahoja leikattiin yli 7 miljoonalla eurolla, joilla olisi voinut aloittaa esimerkiksi opintorahan portaittaisen korottamisen. Mihin kiireisempään tarkoitukseen nämä rahat menivät?  Hetkinen, leikattiin?  Niin. Viime vuodelle opintotukeen budjetoitua summaa leikattiin uudessa budjettiesityksessä yli 7 miljoonalla eurolla.  Ei ole mitään leikkauksia tehty opintotukeen. Hallitus on parantanut useampaan kertaan opintotukea. On tehty päätös muuttaa opintolaina verovähennyskelpoiseksi. Se oli erittäin hyvä muutos, joka takaa, että opiskelija voi keskittyä mahdollisimman kokopäivätoimisesti opintoihin ja käyttää opintolainaa tähän. Erittäin merkittävä lisäys oli myös kaksi vuotta sitten tehty päätös asumislisän maksimimäärän nostamisesta. Se on toteutettu. Ja tänä syksynä vähennetään vanhempien tulojen vaikutusta opintotukeen alle 20-vuotiaiden osalta. Joten kyllä hallitus on tehnyt parannuksia opintotukeen.  Opintotuen enimmäismäärä opintolainoineen on nyt 760 euroa kuukaudessa. Se riittää vuokran jälkeen juuri ja juuri ruokaan. Mitä terveisiä lähettäisitte opiskelijoille?  Sen terveisen, että opintotuki, mukaan lukien laina, käytettäisiin hyväksi. Sillä syntyy mahdollisuus täyspäiväiseen opiskeluun.  Sillä 760 eurolla?  Siinä ei tainnut olla asumislisä mukana?  Kyllä oli. Asumislisä, opintoraha ja opintolainan maksimiosuus.  Ja maksimissaan kaikki?  Kyllä.  Joo. No tässä täytyy tehdä vertailu muiden ryhmien minimietuuksien tasoon Suomessa ja opintotukeen kansainvälisesti, että mikä on opintotukijärjestelmien taso muissa maissa. Sitten vaalikeskustelussa tuen jatkoparannukset varmasti nousevat puheeksi. Isompien ratkaisujen osalta se menee kyllä ensi vaalikauteen.  Joanna Palmén Ylioppilasllehti perjantai 2006-09-08.

43 kommenttia artikkeliin "Maailmassa on virhe: Miksi opintotuki ei nouse?"

  1. Jiri Keronen kirjoitti 12.9.2006 kello 12.13

    "Opintotuen enimmäismäärä opintolainoineen on nyt 760 euroa kuukaudessa. Se riittää vuokran jälkeen juuri ja juuri ruokaan."Mitähän helvettiä te oikein syötte?
    Kaviaaria?

    Itse saan reilusti alle tuon ja riittää mainiosti ruokaan, asumiseen, tupakkaan, saunakaljaan ja kuukausittaiseen CD-levyyn.

  2. Matti kirjoitti 12.9.2006 kello 12.21

    Hei opiskelijat, mitä te valitatte. Venäjällä on keskikuukausipalkka 250 euroa. Te saatte sentään kolminkertaisen määrän

    Eikun: Hei opiskelijat, mitä ihmettä te oikein valitatte. Indonesiassa tehdastyöläinen ansaitsee alle 50 euroa kuukaudessa. Te saatte sentään yli kymmenkertaisen määrän, joten kyllä sillä pitäisi pärjätä...

  3. Tumtitum kirjoitti 12.9.2006 kello 12.48

    Jees, itselläni jää rahaa vuokran jälkeen 20 euroa, + tietenkin opintolaina, josta ei paljoa iloa jää kun tuo puhelinkin on välttämätön. Lisätään vuokraan vielä sähkölaskut, jotka ovat 120e /3kk ja juuri sain vuoden tasauslaskunkin 185e. Kämppä itsessään on halvimpia mitä kaupunkiseudulta löytyy, mutta sähkölämmityksen kanssa se on tuskaa.Niin, ruokaakin olisi mukava saada, itse en alkoholista perusta, joten sellaiset syyt rahan hupenemiseen eivät toimi. Minulla on itselläni rahaa n. 3-5 euroa per päivä, ja joskus ollaan kituutettu viimenen viikko eurolla päivässä.

    Heinäluoman kaltaiset tumpelot helv*ttiin tuolta päätöksiä jakamasta, kun eivät tiedä edes mistään mitään. Varmaan on helppoa kun on aikoinaan itselle maksettu opiskelut, eikä ole kituutettu omin voimin.

  4. Tuukka Simonen kirjoitti 12.9.2006 kello 13.44

    Mytylle:Tiedän vallan ja erittäin hyvin, että olisin periaatteessa oikeutettu nostamaan yleistä asumistukea.Koska kuitenkin käyn töissä, näyttää Kelan laskuri surullista nollan euron asumistukea. Jos siis haluaisin tulotasoni laskevan saadakseni tukea, niin lopettaisin työnteon (ja kymmenet muksut, joille opetan tanssia pettyisivät melko rankasti). Tämä on se, mitä demarit haluavat minun tekevän?Voisin myös luopua toisesta työstäni, joka tosin liittyy vahvasti opiskelemaani alaan, ja ilman kyseistä työtä minun on todella vaikea saada valmistuttuani minkäännäköistä työtä.Mitä helvettiä hallitus haluaa minunlaisteni tekevän? Nopeammin en oikein ehdi valmistua, ja ilman töitä en tule toimeen.Vuokralla asuva voi nostaa asumistukea lähes 3000 euroa vuodessa enemmän kuin minä samojen tulorajojen puitteissa. Ja se on sitten oikeutta?Yksi vaihtoehto olisi varmaan vuokrata oma asuntoni muille ja muuttaa jonkun muun omistamaan asuntoon vuokralle. Lopputulos? Helvetisti lisää byrokratiaa ja tuet menisivät siten, kuin niiden oikeudenmukaisesti pitäisi mennä.

    Kokeilkaa muuten joskus hakea yleistä asumistukea. Hakukaavakkeiden täyttämisessä ja kaikkien liitteiden hakemisessa menee helposti 40 tuntia.

  5. RRR kirjoitti 12.9.2006 kello 14.15

    "Yksi vaihtoehto olisi varmaan vuokrata oma asuntoni muille ja muuttaa jonkun muun omistamaan asuntoon vuokralle. Lopputulos? Helvetisti lisää byrokratiaa ja tuet menisivät siten, kuin niiden oikeudenmukaisesti pitäisi mennä."Tarkoitit itsesi kokemaa byrokratiaa, kun taas kokonaisuutena opintotuessa on nykyään byrokratiaa melko vähän. On suorastaan mahdotonta luoda järjestelmä, joka on sama kaikille ja silti toimii oikeudenmukaisesti kaikenlaisten yksilöllisten elämänvalintojen ja -sattumusten kohdalla.Toinen vaihtoehto olisi lisätä sitä byrokratiaa yhteiskunnassa niin paljon, että kunkin opiskelijan opintotuen tarve arvioitaisiin yksilöllisesti tarkasti yhteisten kriteerien perusteella. Saman alan opiskelijoille samassa opiskelupaikassa maksettaisiin siis erisuuruista opintorahaakin ja taattaisiin erisuuruista lainaa, ja kaivettaisiin pahimmillaan vaikka vanhempienkin antama tuki esiin.Kolmas vaihtoehto olisi kansalaispalkka, jossa mentäisiin toiseen ääripäähän, jolloin byrokratia vähenisi minimiin ja kukin vastaisi omista valinnoistaan eikä itkisi kannustinloukuista ja epäoikeudenmukaisuudesta, oli sitten opiskelija tai ei (oikeasti tietysti itkijöitä löytyy aina, ja järjestelmään itkettäisiin mukaan poikkeuslisiä ja -vähennyksiä sekä lisärahoitusveroja).

    Vaan eipä huolta, kyllä niitä kannustinloukkuja ja byrokratiaa riittää jokaiselle vielä valmistumisen jälkeenkin.

  6. Joo kirjoitti 12.9.2006 kello 20.10

    Tulorajoista:
    Ensin opiskelijalle maksetaan niin vähän tukea että opiskelijat suorastaan pakotetaan tekemään töitä koulun ohella. Tämä tietysti jarruttaa opiskelu tahtia ja samalla myös heikentää arvosanoja koska ei ole aikaa opiskella kun pitäisi yrittää samalla vähä harrastaakki jotain ja pysyä hengis. Sitten kun opiskelija menee töihin niin loppujen lopuksi se ei saakkaan olla siellä eli ei saakkaan tienata niin paljoa kun olisi mahdollista vaan ruvetaan repimään opintotukia takaisin koska opiskelijalla on liikaa rahaa eli opiskelija voi liian hyvin se pystyy syömään kunnolla ja ostamaan pesukoneen ja television ei näin opiskelijalla on oltava kurjaa ja syötävä nuudelia sillä ei saa olla väritelevisiota eikä se pysty maksamaan tv-lupaa siihen... Mutta toisaalta annetaan ulkomaalaasille pizzanpaistajille ja huumehörhöille sekä pulsuille sun muille todellisille kunnon ihmisille annetaan niille sossusta rahaa kaatamalla jonoon vaan nii valtio jakaa ja leikataan se pois opiskelijoolta...

    JÄRKI KÄTEEN!!!

  7. Kermamorjens kirjoitti 13.9.2006 kello 8.16

    WTF. Heinäluomahan on ihan pihalla koko asiasta.

  8. Juho kirjoitti 13.9.2006 kello 8.37

    Huomaan, että kirjoittajia on kolmea eri tyyppiä1.Nykyisillä tuloillaan pärjääviä
    2.Ei pärjääviä
    3.Jo valmistuneita, jotka muistelevat markka-aikaa.Jos joku pärjää nykyisillä tuloillaan voin olla melko varma, että tämä henkilö ei suinkaan pärjää pelkästään opintotuella. Hän joko käy työssä opintojen ohella, tekee kesätyötä(jonka palkka on sen verran hyvä, että sillä pystyy lieventämään seuraavan lukuvuoden kuluja) tai saa rahaa(tai muita hyödykkeitä) joltain muulta taholta, esim. sukulaisilta. esim. hankitko asuntoosi tavarat, astiastot, telkkarin, tietokoneen, matot, pöydät, verhot jne. itse kaupasta uutena vai käytettynä jostain, tai saatko niitä esim. sukulaisilta. Maksaako äiti autosi bensat/vakuutukset/huollot/verot/parkkihallimaksut? Antaako mummo rahaa kun käyt (käytkö mummolassa) ostiko appivanhemmat pyykinpesukoneen?.Ei siis pelkästään kulutustottumukset, mutta myös opiskelupaikkakunta ja sukulaisolosuhteet vaikuttavat dramaattisesti.Eli ongelma ei ratkea kokonaan vaikka opintotukea nostettaisiinkin, mutta toki siitä olisi apua suurelle osalle.Paras ratkaisu olisi luultavasti nostaa opintotuki ostovoimaltaan sellaiselle tasolle, jolla se on "ennenvanhaan" ollut, ja muuttaa tulorajakäytäntöä.Tulorajat voitaisiin muuttaa siten, että kesäkuukausilta saisi tienata rajatta ja opiskelukuukausienkin aikana vielä vähän. Tietysti kesäkuukausinakin opiskelevat saisivat tienata.

    ps.Ja ne markka-ajan muistelijat voidaan jättää omaan arvoonsa, koska kyllähän jokainen tajuaa ettei viime vuosituhattta ja nykyistä tilannetta voi verrata. Euroon mentyä ja muutenkin ostovoima on muuttunut täysin. Silloin "ennenvanhaan" joku on saanut työstään 2000mk/kk ja nyt sama henkilö saa 2000?/kk. Ja molempina aikoina on pärjännyt!

  9. betonia kirjoitti 13.9.2006 kello 9.04

    Opintotukia ei pidä korottaa. Se kannustaisi vain ikuiseen opiskelemiseen ja siihen että töihin ei tarvitse mennä kun voi sivistää itseään ikuisesti täysin itsekkäistä syistä.Elin oman opiskeluni täysin köyhyysrajan alapuolella, mutta minusta se oli varsin opettavaista aikaa. Rahan arvon toteaminen, muiden elämänarvojen tärkeyden ymmärtäminen sekä myös halu työmaailmaan löytyi tätä kautta.

    Päivät olin koulussa, illat töissä ja yöt opiskelin.

  10. Forest kirjoitti 13.9.2006 kello 9.55

    Tuukka Simoselle osittain mutta kommentti yleisesti kun satuin näille sivuille:Opiskelija ostaa oman asunnon PK-seudulta. Asunnon hinnan lyhentäminen on rahan laittamista säästöön, oman omaisuuden kartuttamista. Ei se ole oikein hyvä lähtökohta valittaa rahojen riittämättömyydestä elämiseen. 4-henkinen perheemme asuu edelleenkin vuokra-asunnossa vaikka perheessämme on 1,5 henkilön tulot. Olemme tehneet valinnan, että kulutukseen ja lasten kanssa olemiseen jää enemmän aikaa emme ole molemmat täysaikaisessa työssä (minulla vielä keskimääräistä paremmat tulot) ja ala niillä tuloilla kartuttamaan omaisuutta. Aloitin itse opiskelut asumalla toveriasunnossa (2 henkilöä samassa huoneessa) Viikissä. Sen jälkeen sain osakunnan asuntoja Vallilasta. Missään vaiheessa ei käynyt mielessä vuokrata asuntoa keskustasta, saati sitten ostaa omaa asuntoa. Sen aika on paljon myöhemmin jos sittenkään.Ihmettelen aina näitä lähtötilanteita mihin ihmiset laittavat itsensä ja sen jälkeen odottavat yhteiskunnalta apuja. Eräs vanhempi sanoi, että en ehdi lapsensa koululle järjestämään lasten toivomaa koulujuhlaa kun ovat hankkineet koiranpennun mitä pitää hoitaa 24 h ja sen lisäksi harrastavat aktiivisesti lätkää. Toinen vanhempi sanoi, että en käy ikinä vanhempainilloissa kun en enää ehtisi hoitamaan työtäni. Yksi kaveri asuu kalliilla alueella, kävi pari ulkomaan matkaa ja valittaa, että ei ole yhtään rahaa ja lainaa vanhemmiltaaan ja muutenkin on tylsää kun on rahaton.Eräs henkilö asui valtavassa keskustan kaupunkiasunnossa (oli jäänyt jonkin aikaa sitten leskeksi) yksin ja valitti, että ei eläke riitä perintöverojen ja asunnon hoitovastikkeen maksamiseen... Aikamoinen omaisuus --- kannattaisiko myydä.Tehty valinta -> vaikutus aikaan ja rahaan -> sopeutuminen (eikä jatkuvan tuen odottaminen ulkopuolisilta tahoilta).Tuskailen itsekin tulleen Visa laskun kanssa mutta olen sen itse aiheuttanut kun tuli perheen kanssa matkailtua. Nyt vaan on sovitettava tuloja.Kauheinta on huomata, että ihmiset ikään kuin väittävät olevansa pakkotilanteessa eivätkä voi itse tehdä asialle mitään. Silloin on tietysti yhteiskunnan tultava apuun. Oliko koiranpentu pakko ottaa jos on kerran niin kiirettä? Eikö työnantaja todella salli töistä lähtöä niin, että ehtisi klo 17.30 alkavaan vanhempainiltaan? Oliko todella pakko tehdä 2 ulkomaanmatkaa? Voisiko leski myydä kaupunkiasunnon ja ostaa vaikka 1/3 pienemmän?

    Hohhoijaa...

  11. a.. kirjoitti 13.9.2006 kello 11.42

    Ottakaa hyvät ihmiset huomioon, että vaikka itse selviäisitte mainiosti opintotuella (itse selviän ihan ok:sti), niin kaikilla ei ole näin hyvin. Osan on pakko asua kalliissa asunnoissa, sillä vaihtoehtona on katuoja.
    Lisäksi opiskelumateriaalien hinnat vaihtelevat opiskeltavasta alasta riippuen. Joillakin aloilla ei opiskelumateriaalia tarvitse ostaa välttämättä lainkaan, joillakin aloilla kaikki pitää ostaa.
    Myös kulkeminen on eri hintaista eri paikoissa. Itse pärjään ihan ok:sti opintotuella, koska asun halvassa asunnossa, minun ei välttämättä tarvitse ostaa opiskelumateriaalia (käytän kirjastoa), asun niin lähellä koulua ja kauppoja, että voin kulkea jalan ja koska vanhempani minua hieman avustavat. Lisäksi olen saanut vähän säästettyä kesätöistä talven varalle.
    Silti en voisi mennä väittämään valittajia tuhlailijoiksi! Osan on pakko asua 500 euron vuokralla, maksaa 50 euron bussikortti, ostaa opiskelumateriaalia sadoilla euroilla, pärjättävä ilman kesätukirahoja tai vanhempien avustusta. Ei siinä jää paljoa käteen.

    Ja todellakin: opintotukea ei ole nostettu 14 vuoteen. Jos tuki oltaisiin pidetty kustannusten nousun tasalla, olisi se 100 euroa isompi.
    Kyllä Heinäluomankin tietämys taas oli kohdallaan.

  12. meiram kirjoitti 13.9.2006 kello 14.20

    Ei sitä tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, kun luki Eero-sedän haastattelua...Ihan oikeasti herää kysymys, mitä muuta ihmisryhmää vaaditaan rahoittamaan peruselämistä lainarahalla kuten opiskelijoita? Minkä ihmeen takia opiskelijaa, joka ei lainaa halua nostaa (se kun täytyy joskus maksaa poiskin), rangaistaan siitä, että tekee työtä ja maksaa palkastaan vielä verojakin? Rankaisulla tarkoitan sitä, että vaikka opintoviikkoja tai -pisteitä kertyisi normaalivauhtia, ei opintotukea voi nostaa tulorajojen ylittymisen vuoksi.Ensisijaisesti toivoisinkin tulorajojen nostoa nykyisestä huomattavasti järjellisemmälle tasolle sekä toissijaisesti opintorahan osuuden korottamista samassa suhteessa kuin hinnat ovat nousseet.

    Sitä on välillä miettinyt, miten kävisi, jos jokainen opiskelija saisi myönnetyt 55 tukikuukautta oikeasti käyttöönsä siten, että opintojen aikana tukikuukausia käytetään tulorajojen puitteissa ja opintojen päätyttyä saisi jäljelle jääneet kuukaudet ikään kuin valmistumisbonuksena. Luulisi järjestelyn kannustavan nopeaan valmistumiseen yliopistolla lusmuamisen sijaan. Ja varmaan vähentäisi v*tutuksen määrää esim. sellaisilla kuin allekirjoittanut: osa-aikatyössä lähes koko opiskeluajan, opinnot etenevät lähes ihanneaikataulussa, asumislisää ei saa ja tukikuukausia jäänee saamatta noin puolet työssäkäynnin takia. Samaan aikaan työttömiä epäsuorasti kehoitetaan pysymään kotona, koska se on kannattavampaa, ja vankiloihin vaaditaan enemmän virikkeitä, punttisaleja, televisioita yms. Ole tässä sitten "kansakunnan toivo"...

  13. Minna kirjoitti 13.9.2006 kello 17.57

    Heis!Sanoisin vain, että rajoittakaa sitä sossussa käyvien haukkumista. Ei kaikki ole huumeidenkäyttäjäsekopäitä (vaikka niitäkin siellä rutkasti näkee).Itse opiskelen, mutta olen lain mukaan kuntoutuja, eli saan kuntoutusrahaa ja yleistä asumistukea. Niiden lisäksi joudun hakemaan sossusta toimeentulotukea. Suomen lain mukaan vähimmäisrahamäärä mitä Suomessa voi saada, on vuokra + 380e, eli siis vuokran, sähkölaskun ja lääkekulujen, jälkeen pitäisi käteen jäädä n.380e.Se ettei opiskelija voisi toimeentulotukea saada on täyttä potaskaa, jos niin sossusta väittävät niin muistuttakaa lukemaan lakikirja uudelleen.Ja on tosiaan muutkin kelan tuet pieniä. Saan kuukaudessa n. 700e, josta vuokraan menee 386e, lääkkeisiin menisi 60e/kk, kännykkälasku on 20e ja sähkölasku 30e/3kk, tv-lupamaksun peruin koska minulla ei todellakaan ole varaa sellaiseen.Nyt sitten pitäisi ostaa uusi tietokone, kun tämä on hajoamispisteessä, pitäisi maksaa toisen kissan leikkaus toisen rokotus jne.Usein valittelen kun rahat on lopussa, mutta totta on myös se, että tässä tosiaan oppii ymmärtään sen rahan arvon, itse pidän tätä kasvattavana kokemuksena.Niin, ja opiskelen kylläkin ammattikoulussa, mutta pakko oli tulla silti kommentoimaan.

    Opiskelun iloa!

Ylioppilaslehti

Etusivu
Etusivu2osa
Etusivu3osa
Etusivu4osa
Etusivu5osa
Etusivu6osa
Banneri " Haku - Nettisanomat 10v - Arsedel - Midnight Sun Restaurant" poistettu yläbannerin alapuolelta keskiviikkona 2011-09-07 koko vuodelta 2006. Katso 2006-01-01-sivulta. Arkisto: www.12.fi. Linkit tarkistettu, html-koodi kiillotettu 2011-09-18. Sivujen osittainen jako johtui aikoinaan vallinneista linjaongelmista. pm.
POISTOT HO 19.11.2015. LINKKI LISÄTTY KESKIVIIKKONA 23.12.2015.
Koko vuosi 2006: Linkit tarkistettu ja korjattu sunnuntaina 14.02.2016. Linkit 01.26.2016 ilmoittavat virheesta.
Sivuston poistot joulukuu 2015 - helmikuu 2016. Lisäksi torstaina 03.03.2016