JYVÄSKYLÄN
KÄRÄJÄOIKEUS |
Syyttäjän
rangaistusvaatimus |
Manninen on esittänyt asianomistaja Pekka Monosesta ja tämän asianajotoimistosta
valheellisen ja perättömän tiedon väittämällä internetissä pitämällään
nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että Mononen on asianajajana
toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia (POISTETTU 03.03.2016 A). Hän
on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa, joka sinällään on
ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut lukijoiden ymmärtää,
että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys jostakin laittomasta. Teko
on siten huomioonottaen Monosen ammatti asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan
asianomistajalle vahinkoa sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa. |
VAASAN HOVIOIKEUS TUOMIO Nro 565 Antamispäivä 23.4.2007 Diaarinro R 06/794 |
Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen |
Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n mukaan
tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai asianomistajan
hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka
lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään
julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on
ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi.
Lähtökohtana mainittua lainkohtaa sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2
momentti, jonka mukaan viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä
ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa. |
Tältä sivulta
on poistettu kaikki Vaasan hovioikeuden 23.4.2007 tuomiossa Nro 565
poistettaviksi määrätyt verkkoviestit. Alkuperäinen sivu, jossa
poistokohdat ovat näkyvissä, on arkistoitu osoitteeseen
http://www.12.fi/2004/09/09/kuvatappaminenkonepsyche.htm |
nettisanomat.com
torstaina 09.09.2004. ![]() Tappaminen jatkuu. Kuva: Pertti Manninen. (invert, psychedelic) .Kuva vanhasta lentokonekuvasta. "Mua älä hylkää oma armain..." High Noon. |
|
![]() |
|
|
nettisanomat
torstaina 09.09.2004. ![]() Key Largo. Lauren Bacall ja Humphrey elokuvassa vuodelta 1948. Ohjasi John Huston. Myrskyvaroitus MTV3:lla torstaina 16.09.2004 klo 22.30. Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. |
Tappaminen
jatkuu. Kuva:
Pertti Manninen. ![]() Psychedelic-kuva vanhasta lentokonekuvasta. Kuolema kulkee vääjäämättömästi. Ei auta pommien tekninen tarkkuus silloin, kun tahto tappaa on tarkempi ja voimakkaampi. Pertti Manninen. 08.11.01 verisuihku. Ahtisaari asialla: Kurdit myytävänä. Tulossa! |
Irak. Surmat
siviiliväestöstä,
irakbodycount.net tarkentuneet yli kymmeneksi tuhanneksi. Kaadot liittoutumasta
nyt virallisestikin yli tuhat, palkkasoturien kanssa raja saavutettiin jo
ajat sitten.
Väliaikaishallinnon pystyttämisenkin jälkeen satoja
siviileitä ja taistelijoita on kuollut. Tappaminen jatkuu.
![]() verisuihku. |
Viime kerralla:
extra! Beslan 03.09.2004 Lyö lyötyjä Lyö lyötyä Kim Il Lauri "Selkeä EU-linja" "Totaalisen joutavaa pelleilyä" Pihlajanmarjoja Pekkarinen ahdingossa Advokaten: Våra mästare är rena Lisää mainoksia ![]() ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN! |
![]() |
Kesän hyvä teko: opeta lapsi uimaan! |
![]() 12.8.-12.9.2004 |
Pärinää ja pauketta.
Moottoripyöriä 50-luvulta 17.6.2004 -10.4.2005 Vapriikki |
![]() ![]() ![]() |
edellinen numero |
nettisanomat.com
- nro 278 |
seuraava numero | ![]() ![]() ![]() |
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN! |
2004 | nettisanomat.com | linkit etusivuille! | |||||
tammikuu | |||||||
helmikuu | |||||||
maaliskuu | |||||||
huhtikuu | 22.04 | 29.04 | |||||
toukokuu | 06.05 |
13.05 | 20.05 | 27.05 | |||
kesäkuu | 03.06 | 10.06 | 17.06 | 24.06 | |||
heinäkuu | 01.07 | 08.07
![]() |
15.07 | 22.07 | 26.07
![]() |
27.07 | 29.07 |
elokuu | 09.08
![]() |
10.08
![]() |
12.08
|
17.08
![]() |
19.08
![]() |
||
24.08
![]() |
26.08 |
![]() |
|||||
syyskuu | 02.09 |
04.09 extra! Beslan 03.09.2004 |
09.09![]() |
||||
lokakuu | |||||||
marraskuu | |||||||
joulukuu |
Vuosikirja 2003. Koko vuosi kahdella sivulla! tammikuu-kesäkuu 2003 kuvin. - heinäkuu-joulukuu 2003 kuvin. - tammikuu-kesäkuu 2003 ilman kuvia. - heinäkuu-joulukuu 2003 ilman kuvia. |
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. | ![]() |
Kesän hyvä teko: opeta lapsi uimaan! |
![]() |
TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteydenotto: nettisanomat@hotmail.com.
Copyright nettisanomat.com 2004/278 Sivut valmisti Pertti Manninen
09.09.2004, ensimmäinen versio: 09.09.2004 14:27 (linkkejä 09.09.2004
14:42
). Vanhempi toimittaja ja kesätoimittaja. Kuvannut Pertti Manninen. |
![]() |