Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
 

nettisanomat.com
  Kesän kuvia. Helsinki 2003. Suomenlinnassa. Sarja2.
 
Uusin lehti Arkistohaku Depis Elokuva Gallup Imagine Kaupunkikuva Kuvagalleria Lehdet Liikunta
Opetus Perhe Politiikka Sota ja rauha Tv ja radio Talous Työtä Valokuva Velka Viikon kuva

Kesän kuvia. Helsinki 2003. Hirmuiset helteet jatkuvat. Lämpöä on reilusti yli 30 astetta varjossa.

Perjantaina 01.08: Suomenlinnassa. Sarja2. Osa:Valo, tuuli avaruus.

Kuvat Pertti Manninen.


18.09.2003. Pääkirjoitus. Kesä, aina yhtä ihana!

Suomenlinna kuuluu vanhan äitini luokse tekemieni Helsingin matkojen vakiokäynteihin, myös talvella, jopa vuoden pimeimpänä päivänä. Kesällä 2003 oli valtavan hellejakson aikana tukahduttavan ihanaa päästä valoon, tuuleen ja avaruuteen. Näin minä sen aina koen.

Muistikuvista koulupoikana kaikki luolat koluen nykyiseen polvien rajoittamaan varovaisuuteen kulkureiteissä. Vanhankin veri terästyy.

Siksi olen onnellinen, että tyttäreni on halunnut itse aina lähteä tänne historian havinaan, tietenkin asiaankuuluvat eväät mukanaan. Aina hän on halunnut kirjoittaa ja lähettää kortin. Aina hän on kesäisin halunnut käydä uimassa ja syleilemässä veden alla olevaa uimarannan liukasta kalliota. Minut mukaan houkuttaen. Aluksi vartijana ja myöhemmin seuralaisena, niin kauan kun isän seura kelpaa!

Muistikuva eräästä syksyisestä käynnistä. Olimme kylmissämme ja nälissämme, kun meille avautui kantahenkilökunnan ravintola, jonka palveluksia minä ja pojat saimme nauttia. Hetki kesän lämpöä.

Muistikuvia minä näillä retkilläni välitän tulevaisuuteen ja tulevaisuudelle. Tämä kesä jää minulle ja mukanaolijoille limsakassien kantajille varmasti mieleen. Kesä, aina yhtä ihana!

Pertti Manninen, nettisanomat.com torstaina 18.09.2003.


Kesän kuvia. Helsinki 2003. Hirmuiset helteet jatkuvat. Lämpöä on reilusti yli 30 astetta varjossa.

Perjantaina 01.08: Suomenlinnassa. Sarja2. Osa: Rantaelämää.

Kuvat Pertti Manninen.


Kesän kuvia. Helsinki 2003. Hirmuiset helteet jatkuvat. Lämpöä on reilusti yli 30 astetta varjossa.

Perjantaina 01.08: Suomenlinnassa. Sarja2. Osa: Kirjava satama.
Kuva Pertti Manninen.

 


Kuvia.    

22.05.2003. Auf die freundschaft. Holzen Pilsener. 19.06.2003. Vihdoinkin kesä! 10.07.2003. Sielu rikki yössä vaellan, unikuvissani matkustan. 14.08.2003. Laukaassa heinäkuussa 2003. 21.08.2003. Helsingissä heinäkuun kahtena viimeisenä päivänä 2003. 28.08.2003. Helsingissä elokuun ensimmäisenä päivänä 2003. 11.09.2003. Helsingissä elokuun ensimmäisenä päivänä 2003. Lautalla. 18.09.2003. Helsingissä elokuun ensimmäisenä päivänä 2003. Suomenlinnassa. Sarja1. 25.09.2003. Helsingissä elokuun ensimmäisenä päivänä 2003. Suomenlinnassa. Sarja2. 25.09.2003. Helsingissä elokuun ensimmäisenä päivänä 2003. Suomenlinnassa. Sarja3.

 
Kuvagalleria.
 


Etsi näiltä sivuilta!
 
Tänään!

216
Torstaina 25. syyskuuta 2003. Numero 217.
218
 
     
  25.09.2003. Irak. USA:n ja liittolaisten varsinaisten sotatoimien päätyttyä Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Joukkotuhoaseiden etsintä jatkuu. Tappaminenkin jatkuu. Kaadot Irakin armeijasta tuhansia? Surmat siviiliväestöstä tuhansia? Kaadot liittoutumasta satoja?
     
25.09.2003. Pääkirjoitus. Uskaltaako Ahtisaari, USA:n juoksupoika mennä Bagdadiin?
     
25.09.2003. Sarjakuva. Matti Reijonen. Haluatko miljönääriksi- ohjelman juontajana.
     

25.09.2003. Kuvia. Pertti Manninen. Helsingissä elokuun ensimmäisenä päivänä 2003. Suomenlinnassa. Sarja2.

     

25.09.2003. Kuvia. Pertti Manninen. Helsingissä elokuun ensimmäisenä päivänä 2003.
Suomenlinnassa. Sarja3.

     
Guardian Unlimited, Wednesday September 24 2003 Microsoft chatroom ban attacked
Freeserve accuses US giant of cloaking commercial decision in concern for children's welfare.
Microsoft chatrooms to close
Leader: No room for doubt
     
Guardian Unlimited, Wednesday September 24 2003 Iraq: the reality and rhetoric
Rory McCarthy reports from al-Jisr, scene of the killing of three farmers at the hands of US troops.
Baghdad bans Arab TV
Special report: Iraq
     

Guardian Unlimited, Wednesday September 24 2003 Bush isolated as speech to UN falls flat World: George Bush was increasingly isolated on the global stage as he defied intense criticism from a litany of world leaders at the United Nations over the war on Iraq. Leader: Divided they stand
Special report: United States
More world news

     

Guardian Unlimited, Wednesday September 24 2003 Davies heads up final day of evidence Hutton inquiry: The BBC chairman, Gavyn Davies, is to return to the Hutton inquiry to face further questions.
Weblog special: David Kelly
Blair aide boosted dossier threat
Special report: the Hutton inquiry

     
 
Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.
  pm  



TOIMITUS. Päätoimittaja. Yhteydenotto: nettisanomat@hotmail.com. Copyright nettisanomat.com 2003/217. Sivut valmisti Pertti Manninen 25.09.2003, (September 26, 2003 6:50). Vanhempi kesätoimittaja ja kesätoimittaja. Kuvannut Pertti Manninen. 2003/09/25 - nettisanomat.com - Kesän kuvia. Helsinki 2003. Perjantaina 01.08: Suomenlinnassa. Sarja2. Kuvat Pertti Manninen. - Pääkirjoitus. Kesä aina yhtä ihana. - 25.09.2003 - joka torstai - kuva - kuvat - pertti manninen - nettisanomat.


  "Tarkoituksellista vai ei, pääministeri Anneli Jäätteenmäkeä motattiin kuitenkin tälläkin HS-Gallupin valheellisella tiedolla Irak-selvitysten kuumimmalla hetkellä! Lehden vastaava päätoimittaja on Janne Virkkunen."

 

Sisällysluettelo 2003:

09
12

 

2003 elokuu.
2003 syyskuu
2003 lokakuu

Kaikki sivut 2003 (1-6) ja 2004 (1-12) tarkistettu (linkit ja puuttuvat kuvat). SanomaWSOY:n vaatimuksesta johtuen sen kuva-aineisto on sumennettu 2004 (päivämäärä pienellä tekstillä joka kuvassa). Tämä teksti tiistaina 2011-09-20 ja keskiviikkona 2011-09- 21. Pertti Manninen. - Navigointi-tekstit "edellinen, seuraava" lisätty 2011-09-23.