JYVÄSKYLÄN
KÄRÄJÄOIKEUS |
Syyttäjän
rangaistusvaatimus |
Manninen on esittänyt asianomistaja Pekka Monosesta ja tämän asianajotoimistosta
valheellisen ja perättömän tiedon väittämällä internetissä pitämällään
nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että Mononen on
asianajajana toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia (POISTETTU 03.03.2016 A). Hän on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa,
joka sinällään on ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut
lukijoiden ymmärtää, että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys
jostakin laittomasta. Teko on siten huomioonottaen Monosen ammatti
asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahinkoa
sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa. |
VAASAN HOVIOIKEUS TUOMIO Nro 565 Antamispäivä 23.4.2007 Diaarinro R 06/794 |
Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen |
Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n
mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan
tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan
harjoittajan taikka lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen
ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos
viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön
saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Lähtökohtana mainittua lainkohtaa
sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan viestintään
ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden
merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa. |
Tältä sivulta on poistettu kaikki Vaasan hovioikeuden 23.4.2007 tuomiossa
Nro 565 poistettaviksi määrätyt verkkoviestit. Alkuperäinen
sivu, jossa poistokohdat ovat näkyvissä, on arkistoitu osoitteeseen
http://www.12.fi/2005/07/12/kauppalehtietus.htm |
|
Jonathan Steele: "Terrorism is a technique, not an enemy state that can be defeated". |
|
9 suomalaisen lehden etusivut Lontoon
pommi-iskuja seuraavana päivänä perjantaina 08.07.2005. Nettisanomat tiistaina 12.07.2005. Etusivu. Sivut 4,5. Kauppalehti. Perjantaina 08.07.2005. |
Jonathan Steele: "Terrorism is a technique, not an enemy state that can be defeated". The Guardian. Saturday November 22, 2003. A war that can never be won |
|
Aamulehti |
Helsingin Sanomat |
Iltalehti |
Ilta-Sanomat |
Kansan Uutiset. Viikkolehti |
Kauppalehti |
Keskisuomalainen |
Savon Sanomat |
Uutispäivä Demari. |
9 suomalaisen lehden etusivut Lontoon pommi-iskuja seuraavana päivänä perjantaina 08.07.2005. |
Tiistaina 12.07.2005. |
Joitakin linkkejä: |
"Renkaita riittää!" Kuva sarjasta "Aamusta iltaan eräänä erityisenä heinäkuun päivänä,12.07.2005." Kuva: Pertti Manninen. Laukaa. Koko sarja, noin 20 kuvaa, tulossa! |
|
|
nettisanomat - 2005/07/12 - Kauppalehti. Etusivu Lontoon pommi-iskuja seuraavana päivänä perjantaina 08.07.2005. - Aamulehti. Helsingin Sanomat. Iltalehti. Ilta-Sanomat. Kansan Uutiset. Viikkolehti. Kauppalehti. Keskisuomalainen. Savon Sanomat. Uutispäivä Demari. - Lontoossa torstaina 07.07.2005 - Lontoo - Iso-Britannia - terrori-isku - underground - metro - pommi-isku - Linkkejä. Kuvat: Pertti Manninen. - tiistaina 12.07.2005 - kuva - kuvat - pertti manninen - nettisanomat. |
Lontoossa |
||||
Breaking
News. CNN: AT LEAST TWO DEATHS, 90 CASUALTIES CONFIRMED. |
Perättäisiä kuvia Ranskan TV5:n lähetyksestä kameran asettamin rajoituksin. Pertti Manninen torstaina 07.07.2005. |
|||
Isonna kuvat! |