POISTOT (HO 19.11.2015)

JYVÄSKYLÄN KÄRÄJÄOIKEUS
Rikosasia
TUOMIO 06/815
Annettu kansliassa
2.5.2006
Asiano:
R 05/2307

Syyttäjän rangaistusvaatimus
1. KUNNIANLOUKKAUS (6160/R/001799/05) Rikoslaki 24 luku 9 §
1.7.2004-8.10.2005 LAUKAA

Manninen on esittänyt asianomistaja Pekka Monosesta ja tämän asianajotoimistosta valheellisen ja perättömän tiedon väittämällä internetissä pitämällään nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että Mononen on asianajajana toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia (POISTETTU 03.03.2016 A). Hän on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa, joka sinällään on ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut lukijoiden ymmärtää, että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys jostakin laittomasta. Teko on siten huomioonottaen Monosen ammatti asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahinkoa sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa.

http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/20060502kunnianloukkauskaraja1tuomio.htm

VAASAN HOVIOIKEUS
TUOMIO
Nro 565
Antamispäivä 23.4.2007
Diaarinro R 06/794
Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Lähtökohtana mainittua lainkohtaa sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.
Mannisen ylläpitämällä nettisanomat.com -internetsivustolla on materiaalia, joka kohdistuu Monosen elinkeinotoimintaan ja on sisällöltään Monosen kunniaa loukkaavaa. Monosta koskevien verkkoviestien pitäminen yleisön saatavilla on edellä mainitun lainkohdan tarkoittamalla tavalla rangaistavaksi säädetty teko ja rikos jatkuu edelleen niin kauan, kuin internetsivustolla oleva Monosta koskeva materiaali on verkkoviestinä yleisön saatavilla.
Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Mannisen on poistettava nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan Monosen tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia Monoseen. Näin ollen tämän asiaa koskevan tuomion julkaiseminen mainitussa verkkojulkaisussa ei ole tarpeellista.
http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/20070423kunnianloukkaushovituomio1tuomio.htm


Tältä sivulta on poistettu kaikki Vaasan hovioikeuden 23.4.2007 tuomiossa Nro 565 poistettaviksi määrätyt verkkoviestit.  Alkuperäinen sivu, jossa poistokohdat ovat näkyvissä, on arkistoitu osoitteeseen  http://www.12.fi/2005/07/12/aamulehtietus.htm
Tämä sivu ei ole muuttunut.


Nettisanomat  12.07.2005

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
  2005

nettisanomat.com  Lontoo


 
 

Uusin

Arkisto

Depis

Elokuva

Gallup

Imagine

Maisema

Kuvagalleria

Lehdet

Liikunta

Opetus

Perhe

Politiikka

Sota ja rauha

Tv ja radio

Talous

Työtä

Valokuva

Velka

Viikon kuva

Jonathan Steele: "Terrorism is a technique, not an enemy state that can be defeated".

 

Etsi nettisanomista!

 
 
1999 alkaen

 

Linkit.
Linkit joka numeroon ja haku, myös skandit! 

Sisällysluettelo.
2005.  Tammikuu
2005.  Helmikuu
2005.  Maaliskuu
2005. Huhtikuu
2005. Toukokuu
2005. Kesäkuu

nettisanomat.com joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
nettisanomat
@hotmail.com


Lahjoita ruokaa!

 
 

Vaikea kuva

 
 

 

 

 

9 suomalaisen lehden etusivut Lontoon pommi-iskuja seuraavana päivänä perjantaina 08.07.2005. Nettisanomat tiistaina 12.07.2005.
Aamulehti.
 

Kuva 09.07.2005.
Aamulehti perjantaina 8. heinäkuuta 2005.  Kuva: Pertti Manninen.

Lontoo törmäsi raakaan terroriin.


Etusivu.
Lontoo törmäsi raakaan terroriin.
Pommit: Iskuissa maanalaiseen kuoli kymmeniä ihmisiä. Kirsi Hölttä, Taneli Heikka. AFP, AP, DPA, Reuters, STT. Lontoo, Helsinki. 08.07.2005 aam. Etusivu.
Kuva: Hoitoon. Räjähdyksessä kasvoihin loukkaantunutta naista ohjattiin ambulanssiin Edgware Roadin asemalta  terrori-iskun jälkeen. Andre Camara - All Over Press /The Times. 08.07.2005 aam. Etusivu.
Kartta: Räjähdyspaikat. Tiina Kälkäinen / Reuters - Aamulehti. 08.07.2005 aam. Etusivu.
Pommi-isku kosketti syvästi. 08.07.2005 aam. Etusivu.

Sivu A13.
Ulkomaat. Lontoon terrori-iskut.
Kuvakooste: Pommittajat iskivät suurkaupungin joukkoliikenteeseen.  08.07.2005 aam. Sivu A13.
Kuva: Lähimmäinen lohdutti pommi-iskun järkyttämää työmatkalaista Eustonin aseman lähellä. Dave Etheridge-Bames - Getty Images. 08.07.2005 aam. Sivu A13.
Kuva: Toinen pommi räjähti metrossa kello 10.56 Suomen aikaa King’s Crossin ja Russell Squqren välissä. 21 kuoli. Dean Mouhtaropoulos - Getty Images. 08.07.2005 aam. Sivu A13.
Liverpool Streetin ja Aldgaten välillä kulkeneessa vaunussa räjähti aamulla kello 10.51. Seitsemän kuoli. All Over Press. 08.07.2005 aam. Sivu A13.
Kuva: Edgware Roadin metroasemalla räjähti kello 11.17. Kolmas pommi tappoi seitsemän henkilöä. Daniel Demo - EPA. 08.07.2005 aam. Sivu A13.
Kartta: Lontoon metro. Lontoon bussit. 08.07.2005 aam. Sivu A13.
Kuva: Neljäs pommi räjähti kaksikerrosbussissa Tavistock Squarella kello 11.47. Ainakin kaksi kuoli. Ivan Peredruk - Reuters. 08.07.2005 aam. Sivu A13.
Terrori pudotti Lontoon olympiahuumasta suruun. Iskusarja: Al.Qaidaa epäillään vahvasti hyökkäyksestä Lontoon aamuliikenteeseen. STT, Reuters, DPA, AFP. Lontoo. 08.07.2005 aam. Sivu A13.
Kuva: Hoitoon. Pelastusmiehet vievät hoidettavaksi pommi-iskussa loukkaantunutta miestä Russell Squarella Lontoon keskustassa. Dave Etheridge - Getty Images. 08.07.2005 aam. Sivu A13.
Valtioiden päämiehet terrorismista. 08.07.2005 aam. Sivu A13.
Päivystävät puhelimet. 08.07.2005 aam. Sivu A13.

Sivu A14.
Ulkomaat. Lontoon terrori-iskut.
Kauhu valtasi matkustajat kun musta savu tulvi junaan. Taneli Heikka. Helsinki. 08.07.2005 aam. Sivu A14.
Kuva: Tuhon jäljet. Pommit levittivät kauhistuttavaa tuhoa Algdaten metroaseman luona. Mike Partidge - All Over Press. 08.07.2005 aam. Sivu A14.
Iskut vetivät suomalaiset hiljaisiksi Heathrow’n kentällä. Kirsi Hölttä. Lontoo. 08.07.2005 aam. Sivu A14.
Pommialueella on luultavasti ollut myös suomalaisia. Lontoossa oli torstaina jopa 10 000 suomalaista. Kristiina Tolvanen. 08.07.2005 aam. Sivu A14.
Poliisi tarkastaa laukkuja kaupoissa. Kristiina Tolvanen. 08.07.2005 aam. Sivu A14.
Kaavio: Hyökkäykset Euroopassa. Reuters / Aamulehti. 08.07.2005 aam. Sivu A14.
Iskut herättivät kaikuja Madridista. Leif Olsson. Palstanpää. Kuva. 08.07.2005 aam. Sivu A14.
Finnairin lennot jatkuvat normaalisti. STT - Helsinki. 08.07.2005 aam. Sivu A14.
Lontoon  puhelinverkot menivät pahasti tukkoon. TT, Reuters - Lontoo. 08.07.2005 aam. Sivu A14.
Isku saattaa jopa kasvattaa myyntiä. Aamulehti. 08.07.2005 aam. Sivu A14.
Suomi tehosti heti tarkastuksia rajoilla. STT - Helsinki. 08.07.2005 aam. Sivu A14.

Sivu A15.
Ulkomaat. Lontoon terrori-iskut.
Solujen voima on itsenäisyys. Al-Qaida: Brittipoliisi sai Manchesterissa haltuunsa terroristijärjestön oman manuaalin. Oiva Miettinen.  08.07.2005 aam. Sivu A15.
Kuva: Karkuteillä. Al-Qaidan johtaja Osama bin Laden (vas.) on karistanut takaa-ajajansa kannoiltaan. Tässä bib Lademn varamiehensä Ayman al-Zawahrin seurassa neljä vuotta vanhassa kuvassa. Hamid Mir - Reuters. 08.07.2005 aam. Sivu A15.
Turvallisia kisoja. Kommentti. Vesa Laitinen. 08.07.2005 aam. Sivu A15.
Eurooppa varpaillaan iskujen vanavedessä. STT, TT, Reuters. Pariisi, Tukholma, Helsinki. 08.07.2005 aam. Sivu A15.
G8 pääsemässä sopuun ilmastonmuutoksesta. Kasvihuonepäästöt: Maat lupaavat kehittää entistä puhtaampia energiamuotoja. STT, Reuters, AFP, DPA. Gleneagles. 08.07.2005 aam. Sivu A15.
Kuva: Takaisin Lontooseen. Brittipääministeri Tony Blair antoi lyhyen lausunnon ennen lähtöään Gleneaglesin G8-kokouksesta Lontooseen. Charlie Bobby - EPA. 08.07.2005 aam. Sivu A15.
Kaikki viittaa islamistiterroriin. STT. Helsinki. 08.07.2005 aam. Sivu A15.
Presidentti Halonen esitti surunvalittelunsa. STT - Helsinki. 08.07.2005 aam. Sivu A15.
Kansanedustaja istui toimistossa tuntikausia. STT- Helsinki. 08.07.2005 aam. Sivu A15.
Kuva: Katusulku. Poliisit sulkivat Edqware Roadin metroaseman aamupäivän iskujen jälkeen. Eddie Keogh - Reuters. 08.07.2005 aam. Sivu A15.
EU lupasi tarjota kaikkea apuaan briteille.
STT.  Bryssel. 08.07.2005 aam. Sivu A15.
Merimieskirkon työ alkaa vasta myöhemmin. Aamulehti. 08.07.2005 aam. Sivu A15.

Sivu A12.
Talous.
Euroopan keskuspankki piti ohjauskoron kahdessa prosentissa. Terrori-isku: Keskuspankit arvioivat, ettei Lontoon pommihyökkäysten takia tarvita erityistoimia. STT, Reuters. Frankfurt /Helsinki. 08.07.2005 aam. Sivu A12.
HEXin osakevaihto paisui yli 1,6:een miljardiin euroon. STT - Helsinki. 08.07.2005 aam. Talous. Sivu A12.
Terroriuutiset ovat arkipäivää - markkinat palautuvat niistä nykyään nopeasti. Kauppalehti online. 08.07.2005 aam. Talous. Sivu A12.
Kuva: Pikatoipuminen? Analyytikko Jussi Hyöty uskoo, että markkinat toipuvat vauhdilla Lontoon terrori-iskuista, kuten ne toipuivat Madridin iskuistakin. 08.07.2005 aam. Talous. Sivu A12.
Pörssi. Iskut painoivat pörssiä. Lähde: Kauppalehti. 08.07.2005 aam. Talous. Sivu A12.

Sivu A17.
Ulkomaat.
Sota tappaa Irakin siviilejä tuplasti enemmän kuin viime vuonna. Väkivalta: Useimmat irakilaiset uskovat silti entistä valoisampaan tulevaisuuteen, ja myös talous elpyy. Anna-Kaisa Hiltunen. 08.07.2005 aam. Sivu A17.
Kuva: Hymy herkässä, silti irakilaistytöt katselivat keskiviikkona, kun yhdysvaltalaissotilaat tutkivat tien varressa räjähtäneen pommin jättämiä jäännöksiä Bagdadin keskustassa. Kenenkään ei ilmoitettu loukkaantuneen keskiviikkoisessa räjähdyksessä. 08.07.2005 aam. Ulkomaat. Sivu A17.
Uutiskertaus. 08.07.2005 aam. Ulkomaat. Sivu A17.
Al-Qaida sanoo tappaneensa Egyptin lähettilään. Reuters - Dubai. 08.07.2005 aam. Ulkomaat. Sivu A17.
Kuva:
Terroristijohtaja. Abu Musab al-Zarqawi. 08.07.2005 aam. Ulkomaat. Sivu A17.

Aamulehti. Perjantaina 08.07.2005. Sivu 2.
Pääkirjoitus.
Halpaa kauhua tunnelin syvyyksissä.

Jonathan Steele: "Terrorism is a technique, not an enemy state that can be defeated".  The Guardian. Saturday November 22, 2003. A war that can never be won


Tuuli käy heidän ylitseen. Poisnukkuneitten muistolle. Sarja.
Kuva: Pertti Manninen.

Aamulehti
Lontoo törmäsi raakaan terroriin. Pommit: Iskuissa maanalaiseen kuoli kymmeniä ihmisiä. Etusivu.

Helsingin Sanomat
Ilmoituksia. Etusivu.

Iltalehti
Pelko palasi. Suomalainen Katja näki bussin räjähtävän. “Ihmiset kirkuivat paniikissa”. Jättiraportti. Etusivu.

Ilta-Sanomat
Supo selvittää Suomi-kytkentää. Lontoon verilöyly. Kymmeniä kuolleita. Useita satoja loukkaantuneita. Al-Qaidaa epäillään. Etusivu.

Kansan Uutiset. Viikkolehti

Riesling-viini muuttaa Ruotsiin, lohi ui pois Suomesta. Etusivu.

Kauppalehti

Markkinat vavahtivat. Lontoon terrori-iskut pudottivat maailman pörssejä aluksi jyrkästi, mutta markkinatunnelmat rauhoittuivat myöhemmin iltapäivällä. Etusivu.

Keskisuomalainen
Ilmoituksia.
Etusivu.

Savon Sanomat
Lontoo terrorismin kourissa. Terrori- iskut: Neljässä räjähdyksessä kuoli ainakin 37 ihmistä ja satoja loukkaantui.  Etusivu.

Uutispäivä Demari.
Pelätty terrori-isku Lontoon keskustassa. Etusivu.

9 suomalaisen lehden etusivut Lontoon pommi-iskuja seuraavana päivänä perjantaina 08.07.2005.
Isonna!

Tiistaina 12.07.2005.
9 suomalaisen lehden pääkirjoitukset Lontoon pommi-iskuja seuraavana päivänä perjantaina 08.07.2005.


Aamulehti.
Halpaa kauhua tunnelin syvyyksissä.
Helsingin Sanomat.
Lontoon terrorihyökkäys oli tarkasti valmisteltu ja ajoitettu.
Iltalehti.
Meilläkin varauduttava terroristien iskuihin.
Ilta-Sanomat.
Terroristit iskivät Lontooseen.
Kansan Uutiset. Viikkolehti.
Helvetti valloillaan Lontoossa.
Kauppalehti. 2. pääkirjoitus.
Terrorismia ei ole voitettu.
Keskisuomalainen. 2. pääkirjoitus.
Juhlatunnelma muuttui suruksi.
Savon Sanomat.
Terrorismin uusin isku osui Lontooseen.
Uutispäivä Demari.
Pelätty uusi terrori-isku kohdistui maailman huomion keskipisteeseen.

Joitakin linkkejä:
Työttömät nuoret ilmoittautumassa EU:n nopean toiminnan -joukkoihin Helsingin Sanomien innostamina.
2005/05/10/etusivu.htm 
"Ylpeä suomalainen ottaa arkun vastaan."
2005/05/10/sinkkiarkut.htm 
"Amerikkalaispoliitikoille olisi aivan erilainen päätös lähettää joukkoja sotaan, jos siellä olisi mukana heidän omia poikiaan ja tyttäriään."
2004/03/25/etusivu.htm


 etusivulle!


"Renkaita riittää!" Kuva sarjasta "Aamusta iltaan eräänä erityisenä heinäkuun päivänä,12.07.2005." Kuva: Pertti Manninen. Laukaa. Koko sarja, noin 20 kuvaa, tulossa!


Tiistaina    12.07.2005. 
 


 TOIMITUS.
Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: mailto:nettisanomat@hotmail.com Copyright nettisanomat.com 2005/367. Sivut: 12.07.2005,   (nettiin 12.07.2005, linkkit 13.07.2005).   

nettisanomat - 2005/07/12 - Aamulehti. Etusivu Lontoon pommi-iskuja seuraavana päivänä perjantaina 08.07.2005. - Aamulehti. Helsingin Sanomat. Iltalehti. Ilta-Sanomat. Kansan Uutiset. Viikkolehti. Kauppalehti. Keskisuomalainen. Savon Sanomat. Uutispäivä Demari. -  Lontoossa torstaina 07.07.2005  -  Lontoo - Iso-Britannia - terrori-isku - underground - metro - pommi-isku -  Linkkejä. Kuvat: Pertti Manninen. -  tiistaina 12.07.2005 - kuva - kuvat - pertti manninen - nettisanomat.


sivun alkuun!



uusimpaan!

Lontoossa
torstaina
07.07.2005 klo 11:44 - 11:47.


Kartta räjähdyspaikoista klo 11:44.


Ambulanssi lähtee räjähdyspaikalta klo 11:44.


Uhria viedään paareilla  katua pitkin klo 11:44.


Paarit lähestyvät läheistä sairaalaa klo 11:45.


Downing Street 10. Ovi on vielä kiinni klo 11:45.


Tiedottaja lähestyy  juoksuaskelin klo 11:45.


Ensiapua paareilla makaavalle uhrille klo 11:45.


Uhri  nostetaan pois ambulanssista klo 11:46.


Uhri työnnetään sairaalan ovelle klo 11:46.


Nuori nainen soittaa omaisilleen klo 11:46.


Pääministerin virkailija juoksee ulos klo 11:47.


Breaking News. CNN. Kuvaa toiselta kanavalta klo 11:47.

Breaking News. CNN: AT LEAST TWO DEATHS, 90 CASUALTIES CONFIRMED.  
(rtbf sat. TV5. EDITION SPECIALE). 11:47

Perättäisiä kuvia Ranskan TV5:n lähetyksestä kameran asettamin rajoituksin.  Pertti Manninen torstaina 07.07.2005. 
Isonna!

Isonna kuvat!

       


ilmoita ilmaiseksi!


POISTOT HO 19.11.2015. LINKKI LISÄTTY KESKIVIIKKONA 23.12.2015.
Koko vuosi 2005: Linkit tarkistettu ja korjattu sunnuntaina 14.02.2016. Tekstinetti-kansiossa SanomaWSOY konsernin aineistoa.
Sivuston poistot joulukuu 2015 - helmikuu 2016. Lisäksi torstaina 03.03.2016