JYVÄSKYLÄN KÄRÄJÄOIKEUS |
Syyttäjän rangaistusvaatimus |
Manninen on esittänyt asianomistaja Pekka Monosesta ja tämän asianajotoimistosta
valheellisen ja perättömän tiedon väittämällä internetissä pitämällään
nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että Mononen on
asianajajana toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia (POISTETTU 03.03.2016 A). Hän on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa,
joka sinällään on ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut
lukijoiden ymmärtää, että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys
jostakin laittomasta. Teko on siten huomioonottaen Monosen ammatti
asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahinkoa
sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa. |
VAASAN HOVIOIKEUS TUOMIO Nro 565 Antamispäivä 23.4.2007 Diaarinro R 06/794 |
Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen |
Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n
mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan
tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan
harjoittajan taikka lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen
ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos
viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön
saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Lähtökohtana mainittua lainkohtaa
sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan viestintään
ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden
merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa. |
Tältä sivulta on poistettu kaikki Vaasan hovioikeuden 23.4.2007 tuomiossa
Nro 565 poistettaviksi määrätyt verkkoviestit. Alkuperäinen
sivu, jossa poistokohdat ovat näkyvissä, on arkistoitu osoitteeseen
http://www.12.fi/2005/07/07/lontoobreakingnews.htm |
|
|
Breaking
News. CNN. Kuvaa toiselta kanavalta klo 11:47. Nettisanomat
torstaina 07.07.2005. |
Lontoossa |
||||
Breaking
News. CNN: AT LEAST TWO DEATHS, 90 CASUALTIES CONFIRMED. |
Perättäisiä kuvia Ranskan TV5:n lähetyksestä kameran asettamin rajoituksin. Pertti Manninen torstaina 07.07.2005. |
|||
Isonna kuvat! |
Ensimmäinen hellepäivä. Vanha mies on halunnut käydä satamarannassa aurinkoa ja tuulta aistimassa. Paluumatkalla. Kuva: Pertti Manninen. Laukaa. |
|
|
nettisanomat - 2005/07/07 - Lontoo - Breaking News. CNN. Kuvaa toiselta kanavalta klo 11:47 - Lontoossa torstaina 7. heinäkuuta 2005 klo 11:44 - 11:47. - Perättäisiä kuvia Ranskan TV5:n lähetyksestä kameran asettamin rajoituksin. Pertti Manninen torstaina 07.07.2005. - Lontoo - Iso-Britannia - terrori-isku - underground - metro - pommi-isku - TV5 - CNN - Linkkejä. Kuvat: Pertti Manninen. - kuva - kuvat - pertti manninen - nettisanomat. |