ARKISTO torstaina lokakuun 28. päivänä 1999 |
nettisanomat.com
1999/13
|
Kansa
herää |
Vuorineuvos
Muhonen
sotkemassa Keski-Suomen Valon myyntiä tarjouskilpailun jälkeen!
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 |
Halloween
30.10 |
lukijoilta
raha
|
"Syyttäjällä ei ole vähäisintäkään teoriaa, millä saisi syytteen pitämään". Onko konsultti Ulf Sundqist jo nyt itseasiassa vapaa mies. Tähänkin tulokseen oikeusasteet voivat tulla, koska puolustus väittää koko oikeudenkäyntiä laittomaksi sillä perusteella, että asia on jo kertaallleen tutkittu aikaisemmin ja silloin on jätetty syyttämättä. Länsimäisen oikeuskäytännön mukaan näin on ja saattaa olla, että tähän ratkaisuun lopulta päädytään. Näin ollen tämä viimeinen syyte velallisen eprehellisyydestä jätetään kokonaan tutkimatta ja koko juttu kuivuu Ulf Sundqvistin julkiseksi piinaamiseksi ja asianaja Zacharias Sundstömin asianajopalkkioiden maksamiseksi valtion varoista. lue myös: torstaina
elokuun 12. päivänä vuonna 1999
torstaina
heinäkuun 27. päivänä vuonna 1999
|
Aluksi Ilta-Sanomien Diilerin määritelmä
norjalaiselle boksille 26.10.1999: "Myöhemmin ruotsalaiseen pankkiin töihin
pelastuneet, tappiot tehneet kauppalopot väittivät myöhemmin,
että paremminkin olisi voinut käydä. Toisaalta muuan meklari
väitti, että Postipankissa oli rakennettu niin sanottu norjalainen
boxi. Se on optiokehikko, josta ei ole voitollista ulospääsyä.
Tiedä sitten." Mitä silloin oikein tapahtui? Huvittavaa on, että ensin annettiin potkut toimitusjohtajalle ja pääjohtaja Lindblom sai jatkaa tehtävässään, koska hän ei ollut muka tietoinen tapahtumista. Lopulta tilanne kävi kuitenkin kestämättömäksi jä Linblomkin sai lähteä. Ei siis peittelyoperaation takia vaan suurten tappioiden takia! Kun Linblomia uhkasi joutuminen työttömyyskortistoon tuli hyvä ystävä entinen presidentti Mauno Koivisto apuun ja sai yleisessä hälinässä kiinnitettyä huomion epäolennaisuuksiin. Lindblom onnistui pääsemään sairaseläkkeelle, koska hän oli niin kovasti ahdistunut tullen esittelemään ahdistustaan jopa radion uutislähetykseen. Koivistohan oli jo turvallisesti hyvällä eläkkeellä ja kahminut muutenkin omaisuutta mm. yleishyödylliseltä Haka-rakentajalta ja oli onnistunut häivyttämään toimintansa norjalaisessa boksissa: Suomen valtiontaloudessa. nettisanomat.com keskiviikkona lokakuun 27. päivänä 1999 pm
|
|
lukijoilta
raha
|
Kuvat sarjasta
Jyväskylä: Vuorineuvos Muhonen sotkemassa Keski-Suomen Valon myyntiä tarjouskilpailun jälkeen! Paviljongin johtaja sai potkut Kaupunginjohtaja Kettunen - uupumaton ideanikkari Yliopiston rehtori Sallinen Harjua nirhomassa Mäki-Matin perhepuisto ja demokratia Kenen Keskisuomalainen? Jutut ja artikkelit kirjroitti ja kuvat kuvasi Pertti Manninen kesällä ja syksyllä 1999 Jyväskylässä ja Helsingissä. |
Sivut
valmisti Pertti Manninen 28.10.99
nettisanomat.com 99/13 |
||
sivun
alkuun! |
otsikko
ja navigointi 20.12.2000, arkisto November 5, 2002 11:40
|