Edellinen - Seuraava - Joka etusivulle! - SIVUSTOT - KÄVIJÄT 158 590Mainosnauha 10 000:lla sivulla! |
|
Makeasti oravainen makaa sammalhuoneessansa; Sinnepä ei Hallin hammas eikä metsämiehen ansa ehtineet milloinkaan. Siellä torkkuu heiluhäntä akkunalla pienoisella, linnut laulain taivaan alla saattaa hänet iltasella unien kultalaan. ~ Aleksis Kivi ~ |
10.10. ALEKSIS KIVEN PÄIVÄ. PATSAALLA KOLME PÄIVÄÄ AIKAISEMMIN. |
10.10 ALEKSIS KIVEN PÄIVÄ. PATSAALLA KOLME PÄIVÄÄ AIKAISEMMIN. Kuva: Pertti Manninen. |
10.10 ALEKSIS KIVEN PÄIVÄ. PATSAALLA KOLME PÄIVÄÄ AIKAISEMMIN. Tiistai 2014-10-07 klo 15:29. Kuva: Pertti Manninen. |
Kansallisteatterissa esitetään tiistai-iltana 07.10.2014 Vanja Eno, tuo ihana klassikko, jonka näin koulupoikana niine klassisine näyttelijöineen 50-luvulla. Äidinkielen opettajamme Viljo Tervonen huolehti siitä, että Kallion Yhteiskoulun oppilaat pääsivät seuraamaan jopa muutaman kerran vuodessa kansallisnäyttämömme esityksiä. Samaa jatkoi myös sitten Armas Paavola. Kun tämä nyt meni näin nostalgiseksi, niin kai on kerrottava, vaikka kuvaa ei olekaan, että olen kiivennyt Kiven patsaan laelle muutaman kerran tikapuita myöten. Voi sanoa, että olin polvenkorkuinen. Olin nimittäin Helsingin kaupungin puisto-osastolla kesätyöntekijänä ja puhdistimme niitä patsaita lokin jätöksistä, mielestäni silloin eivät pulut, kyyhkyset, olleet vielä näiden patsaiden riesa. Ainoa pesuaine, jolla ne sai puhtaaksi oli Tolu, siis sen aikainen. Taisi olla aika vahva liuos. Toinen patsas, jonka puhdistamisesta saimme hauskoja huomioita ohikulkijoilta oli Kaisaniemen puistossa oleva alaston nainen. Pertti Manninen Aleksis Kiven päivänä 2014, vuosikymmeniä myöhemmin. |
|
Arkisto 2006.Nettisanomat keskiviikko 2006-11-29.Kuva. "Kiven lämpöä". Suomalainen punainen ja harmaa graniitti lämmittää kulkijoita heinäkuun päivänä. Helsinki lauantaina 2006-07-01. Pertti Manninen. Kuva. Perustuslaki ei ratkaise EU:n demokratiavajetta. Thomas Wallgren. Lue! Kansanäänestys uudesta perustuslaista? Suuri vaalikeskustelu 2004. Puheenjohtajien perustelut. Lue! Stubb & Constitution. Pertti Manninen. Lue! Missä Suomi sijaitsee? Herran kukkarossa. Keijo Korhonen. Lue! Lipponen ja Vanhanen - oligarkia oligarkian sisällä. Arja Alho (haastattelu). Lue! Kenen valta? Leif Salmén. Lue! EU-kansanäänestys vai ei? Antti Pesonen. Lue! Pääministeri vastaa. Matti Vanhanen. Lue! Pääministerin vastaus ei tyydytä. Antti Pesonen. Lue! EU:n perustuslaki luovuttaisi vallan vastoin Suomen lakia. Terhi Kiiskinen. Lue! Selkeä Eu-linja. Olli Kivinen. Lue! Työllisyys määräytyy kysynnän, ei tarjonnan perusteella. Unto Luukko. Lue! Kilpailukyky, idiootti. Leif Salmén. Lue! Uusi Ihminen. Leif Salmén. Lue! Optimistinen Arvio. Leif Salmén. Lue! Haasteiden päivä Helsingissä. Pertti Manninen. Lue! Kymmeniä perustuslakikirjoituksia. 2001-2005. Lue! http://www.nettisanomat.com/ |
Arkisto 2005.Maanantaina 10. lokakuuta 2005. Etusivu. Nro 411.
Makeasti oravainen makaa sammalhuoneessansa; Sinnepä ei Hallin hammas eikä metsämiehen ansa ehtineet milloinkaan. Siellä torkkuu heiluhäntä akkunalla pienoisella, linnut laulain taivaan alla saattaa hänet iltasella unien kultalaan. ~ Aleksis Kivi ~ |
Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen -
Yhteys:
nettisanomat @hotmail.com - Jokaiselle etusivulle! |
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. |
2014. Haistatteli Niinistölle Linnan juhlissa3.10.2014 PERJANTAI Sivaltavasta kielestään tunnettu artisti sanoi suorat sanat Sauli Niinistölle Linnan juhlissa. Juice Leskinen tapasi elämänsä aikana useita ihmisiä, joista kasvoi myöhemmin arvostettuja vaikuttajia. Los Coitus Interruptus -bändin aikoina vuonna 1972 studioksi valjastetussa kämpässä Tampereen Otavalankadulla oli vilkas liikenne. Kerran paikalle tulivat Turun yliopistossa oikeustieteitä opiskelleet Jussi Jännäri ja Sauli Niinistö. Kaksikko vietti iltaa Harri Rinteen,Mikko Alatalon ja Leskisen seurassa. Naukauksia otettiin, Juice, Mikko ja Harri lauleskelivat. Leskinen kohtasi Niinistön uudestaan vuonna 1998 Linnan juhlissa. Illan edetessä keskustelu eteni kärkeväksi valtiovarainministeri Niinistön kanssa, ja lopuksi Leskinen tuumasi juttukaverilleen: "haista sinä Niinistö vittu". ANNIKA RYTKÖNEN Lähde: Antti Heikkinen, Risainen elämä Juice Leskinen 1950 - 2006 Artikkeli osoitteessa: Arkisto 2001.
|
Lue myös!
http://viikkosanomat.fi/ |
Jälkiviisas Sauli Niinistö: ”Olen joskus valtiovarainministerinä itsekin pyrkinyt siihen, että pantaisiin kaikki samalle viivalle” Iltalehdessä presidentti Sauli Niinistö puhuu osinkoverotuksesta tämän ministeri Laura Rädyn surullisen (?) tapauksen jälkeen. Mitään dokumenttia tästä mielipiteestä ei ole, muuta kuin nyt tämä jälkiviisastelu. Ministerinä hän väittää pyrkineensä johonkin, mutta ei siis saavuttanut mitään huomattavaa asian suhteen, päinvastoin: Menohan kävi entistä hurjemmaksi. Sen sijaan on olemassa dokumentti toisesta asiasta, Juicen kertomana, kuinka Juice oli tahtonut saada olotilaa sellaiseksi, että taiteilijoiden verotusta voisi tasata useammalle vuodelle esim. 5:lle vuodelle. ”Juice ja Sauli Niinistö sekä Tanja, Seuran haastattelu 24.08.01. ”Juice on tavannut myös valtiovarainministeri Sauli Niinistön, eikä hän tällä kerralla ollut yhtä kohtelias kuin presidentti Ahtisaaren kanssa. Juicella oli omat syynsä. - Se tapahtui Linnan juhlissa 6.12.1998. Kysymys oli siitä, että taiteilijoiden verotus on vähän mielivaltaista. Pitäisi päästä noin viiden vuoden sykliin, koska taiteilija ei voi ikinä budjetoida mitään, kun ei voi etukäteen tietää mikä myy ja mikä ei myy. Sitten sen näkisi, jos viisi vuotta olisi normaalia verotusta, jonka jälkeen se siirtyisi pääomaveron piiriin. - Ei sitä voi tehdä, Sauli Niinistö vastasi Juicelle. - No miten niin ei, Juice tiukkasi. - Sittenhän kaikki vaatisi samanlaista, Niinistö totesi tiukasti. - Miten niin, Juice ihmetteli. - No näin se vaan on, Niinistö perusteli. Nyt Juice oli saanut kyllikseen ja päätti keskustelun näin: - Haista sinä Niinistö vittu! Kysymykseen, mitä sitten tapahtui, Juice vastaa seuraavasti: - Se sytytti tupakan, lähti kävelemään ja teki työtä käskettyä, tosin arvatenkin sitten vasta myöhemmin. Tanja ei ollut paikalla.” Seuran haastattelu 24.08.01. ”Elämästä selviää hengissä”, Reijo Ikävalko. nettisanomat.com 30.08.01. pm http://www.nettisanomat.com/ Tässä Iltalehden jutussa Sauli Niinistö muistaa vaatineensa korjausta seuraavasti: ”Niinistö: Holdingyhtiöiden sulkeminen erinomaista Tiistai 26.8.2014 klo 14.55 Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kommentoi ministeri Laura Rädyn ympärille kehkeytynyttä kohua sanomalla, että hänen mielestään holdingyhtiöiden sulkeminen lainsäädännöllä on ollut erinomainen asia. - Olen joskus valtiovarainministerinä itsekin pyrkinyt siihen, että pantaisiin kaikki samalle viivalle, Niinistö sanoi toimittajille suurlähettiläspäivillä Helsingissä. Räty on tehnyt lääkärinä töitä yhtiön kautta ja nostanut siten tuloja kevyemmin verotettuina osinkoina. Niinistö huomautti, että monissa muissakin ammateissa kuin lääkäreiden ja juristien keskuudessa yhtiöiden käyttäminen on tavallista, jos työ tapahtuu lyhyiden toimeksiantojen muodossa. Tällaista tapahtuu esimerkiksi rakennusalan pienissä yrityksissä. - Mutta on ihan selvää, että tällaisessa tilanteessa, missä meidänkin taloutemme on, on hyvä että jokainen viimeisen päälle omalta kohdaltaan katsoo tilanteen. Ja niinhän ministeri Räty kertoo tehneensä jo vuosia sitten. STT” http://www.iltalehti.fi/uutiset/ Viikkosanomat. Pertti Manninen. Keskiviikko 2014-08-27 klo 21:48 (Kuvat hiukan aikaisemmini). Lue myös! >>> Arkisto 2005 Nettisanomat 29.08.2005 Sonera ja Sauli Niinistö Valikoiva muisti, erikoinen laskuoppi ja kuulopuheet. Katkelma radiohaastattelusta. Tapahtumien historiaa, kriittisiä kommentteja. Iltalehdessä julkaistu arvio muistelmakirjasta ”Viiden vuoden yksinäisyys”. Pertti Manninen Toimittaja Petri Kejonen haastatteli presidenttiehdokas Sauli Niinistöä Ylen aamulähetyksessä tiistaina 16.08.2005. Haastattelun Soneraa koskeva osa on purettu sanatarkasti illalla uusitusta lähetyksestä. Toimittaja: Toimittaja Petri Kejonen haastatteli presidenttiehdokas Sauli Niinistöä Ylen aamulähetyksessä tiistaina 16.08.2005. Haastattelun Soneraa koskeva osa on purettu sanatarkasti illalla uusitusta lähetyksestä. Nettisanomat, Pertti Manninen. Kommentti: Sauli Niinistö mainitsee tässä haastattelussa, että UMTS-kaupoissa: ”jouduttiin o pieni osa tuosta neljästäkymmenestä miljardista ikäänkuin palauttamaan soneraan”. Näinkin voi tietenkin sanoa. Aluksi luulin, että hän tarkoittaa sitä 24 miljardia (tästä 40 miljardista), joka kirjattiin nollaksi myöhemmin, mutta nyt tarkemmin luettuani hän näyttääkin tarkoittaneen sitä ehkä 12 miljardia, joka täytyi pumpata Soneraan, jottei se olisi tehnyt konkurssia ennen Telialle myyntiä. Lopputulos oli kuitenkin se, että Suomen kansallisomaisuus meni tässä hupeloinnissa halvalla Ruotsiin. Tästä linkki: Omistajan vastuu. Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö. ”Tämä Yhdysvaltojen viranomaisille tehty paperi osoittaa karun totuuden, jota Suomessa ei uskalleta kertoa kuin ruotsiksi.” Sitten ilmestyi Sonera-kirja, joka oli karua luettavaa kansallisomaisuuden hupeloinnista ja siitä kuinka toimitusjohtaja Kaj-Erik Relander kietoi ministerit pauloihinsa niin, etteivät nämä voineet puolustautua myöhemmin kuin valehtelemalla. Tästä linkki: Minne hävisivät Soneran rahat? Tästä linkki: Ministerit harjoittelemassa vastausta oikeuskanslerille. ”Sovittiin, että jokainen oli UMTS-kauppoja päätettäessä terassin pöydällä alastomana. Oikeuskansleri oli hämmästynyt vastausten yhteneväisyydestä. Pienissä yksityiskohdissa oli eroja, joku oli nähnyt kirjavan pässinkin naapuripöydällä. Kuva ja käsittely Pertti Manninen. Ainutlaatuinen kuvareportaasi.” Ja lopuksi kaikki Sauli Niinistöstä. Kun hän oli lähdössä Eurooppaan, Investointipankin varapääjohtajaksi, virkaan, joka hänelle oli pedattu muut hakijat sivuuttaen, nettisanomat julkaisi kaikki häntä koskevat jutut erikoisnumerossaan: Sauli Niinistö-Special ryhmiteltynä seuraaviin alaotsikoihin: 1999, 2000, 2001, 2002. Toiminta, 2002. Peittely. Tähän lopuksi toinenkin mielipide. Muut lehdet. Kirjan ainoa uutinen on se, että Niinistö tunnustaa pyytäneensä Nokian pääjohtajaa Jorma Ollilaa harkitsemaan presidenttiehdokkaaksi lähtemistä. Kirjan mukaan Ollila pohtikin ehdotusta vakavasti – ei yön yli, vaan koko kesän yli. Omia epäonnistumisiaan tai mokiaan Niinistö ei – useimpien muistelijoiden tapaan – juuri viitsi kerrata. Kaveritkin, kuten nyt Olli-Pekka Heinonen, pääsevät vähällä. Sen sijaan kirjoittajalta riittää tarinaa, jossa hän puolustaa ja taustoittaa omalta kannaltaan parhain päin kiistanalaisia tapahtumia. Timo Hakkarainen LOPPU, TÄLLÄ KERTAA! VIELÄ: Tags: hävittäminen, |
Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta!
Sunnuntai 2013-04-21: Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! Suomalaiset Euro- ja Emu-intoilijat Ylen esittämässä dokumentissa 21:49, 21:54 ja 22:07.
Kuvat: Pertti Manninen. Isonna!
|
MATKALLA KIASMALTA MUSIIKKITALOLLE. KUVIA VIDEOSTA MARSKILTA ARABIAAN. 1 MINUUTTI.
MATKALLA KIASMALTA MUSIIKKOTALOLLE. KUVIA VIDEOSTA MARSKILTA ARABIAAN. 1 MINUUTTI. - Mannerheimin patsas. Kuvat torstaina 18.09.2014 klo 18:03. Teksti sunnuntaina 28.09.2014 Pertti Manninen. Video: Nettisanomat 20140925 Helsinki. Marskilta Arabiaan. Bussi 2.kerros. |
Marskilta Arabiaan. Bussi 2.kerros.
Videon nimi: Nettisanomat 20140925 Helsinki. Marskilta Arabiaan. Bussi 2.kerros. Videon kuvailu: Lähtö klo 18.00 torstaina 18.09.2014 Onnibussissa Kiasmalta Mannerheimintietä pitkin aluksi, sitten Helsinginkadulle, Sturenkadulle ja pätkä Hämeentietäkin, |
ARKISTO 2006 joulukuu
ARKISTO 2006 joulukuu |
OivallusSanat ovat vain tienviittoja. Sitä, mihin ne osoittavat, ei löydy ajatusmaailmasta, vaan sisällä olevasta ulottuvuudesta, joka on syvempi ja rajattomasti laajempi kuin ajatus.
|
23. syyskuuta 2014 17.26. Nettisanomat. Pertti Manninen. 1:40 VIDEO. Saapuminen Helsinkiin junalla torstaina 18.09.2014 klo 16:12. VIDEO. Uudet asuintalot ja toimistotalot peittävät näkymän Eduskuntatalolle, joka vaivoin vilahtaa talojen välistä näkyviin samoin kuin Kansalaistorille jätetty Makasiinin raato. Pahin 2000-luvun alun ennustus on toteutunut, Kaupungin keskeisin paikka on pantu lihoiksi. Hyvä jos Keskustakirjasto vielä sinne mahtuu. Sanoma tuhosi optioseikkailuillaan alueen ts. sen kädet olivat sidottuja siitä kirjoittamiseksi, ja yhtiö on jo nyt itsekin joutunut myymään Sanomatalon pysyäkseen hengissä! |
ARKISTO 2002 maaliskuu
ARKISTO 2002 maaliskuu http://www.nettisanomat.com/ |
PAASIKIVEN PATSAALLA. |
Antero Järvinen, Tuomas Heikkilä & Seppo Lahti (toim.): Tieteen ja taiteen tunturit on Helsingin yliopiston Kilpisjärven biologisen aseman 50-vuotishistoriikki ja juhlakirja. Toimittajat: Tieteen ja taiteen tunturit on omistettu Seppo Lahden muistolle. http://www.gaudeamus.fi/tieteen-ja-taiteen-tunturit/ Wednesday, September 03, 2014 |
Ilmo Massa (toim.): Polkuja yhteiskuntatieteelliseen yhteiskuntatutkimukseen esittelee erilaisia tutkijoiden kehittämiä ja löytämiä tieteidenvälisiä menetelmäpolkuja. Teos korostaa yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen roolia ratkaisujen etsijänä. Kirjan toimittaja Ilmo Massa, VTT, toimii ympäristötieteen laitoksen vastuuprofessorina Helsingin yliopistossa. Muut kirjoittajat: http://www.gaudeamus.fi/polkuja/ Tuesday, September 09, 2014 |
KAISLIKOSSA SUHISEE.
|
Arkisto 2009 |
Rälläkkä eli Pelastusarmeijan joulupata. |
Rälläkkä eli Pelastusarmeijan joulupata. |
http://www.nettisanomat.com/ 2009/12/24/etusivu.htm |
Arkisto 2004. |
"Kaipuun sininen hetki". Kuvan unelmoinut Pertti Manninen. Aino Mantsas ja Tauno Palo elokuvassa Hilman päivät vuodelta 1954. Matti Kassilan ohjaama soljuva komedia sijoittuu 1930-luvun eteläsuomalaisen kirkonkylän maisemiin. Perustuu Agapetuksen romaaniin. TV1:ssä keskiviikkona 22.09.2004 klo 15.05. "Kaipuun sininen hetki" "Pysähtynyt hetki". Kultatukka, kuvan kolme unelmointia: "unen hämyssä"."fresko". "täysi, sirpaleinen hetki". |
Katso myös! Panoraama kuvasta "Maisema taloista". Kuva: Pertti Manninen 1956. Kallio-sarjasta. 11.09.1973. Salvador Allende viimeisen kerran syyskuun 11. päivänä 1973 Santiago de Chilessä. Mustavalkoisesta lehtikuvasta tulkinnut Pertti Manninen. (nettisanomat.com11.09.2003) Terror gegen USA. Max 2001. Kuva: Pertti Manninen. (nettisanomat 11.09.2004) Tappaminen jatkuu. Kuva: Pertti Manninen. (nettisanomat 09.09.2004) |
http://www.nettisanomat.com/ 2004/09/16/kuvamantsaspalo.htm |
Tove Jansson 100 vuotta tänään.
|
Laitumella. Laukaa. Maanantaina 28.07.2014 klo 09:07. Sarjasta "Ohi kiitäviä hetkiä". Kuvan mahdollisti linja-auton pysäkille pysähtyminen Kantolan tiellä hiukan ennen Puustellin työkylää. Kuva: Perttti Manninen |
Arkisto. "Työtä". 01.05.1994. Arkisto 2006. "Työtä kaikille". Kuva työnpäivänä 01.05.1994, kaksitoista vuotta sitten Jyväskylässä. Kuva: Pertti Manninen. Sarjasta "Vuodet vierivät - olot kurjistuvat, toisten." Tulossa! http://www. nettisanomat.com/ 2006/05/01/etusivu.htm |
|
"Vanha lastensairaala hajoaa käsiin - Nyt kyllä raskennetaan yhdessä uusi - Lahjoita 10 - Lahjoita 20- Uusi lastensairaala - Katso ketkä jo ovat talkoissa mukana: http://www.uusilastensairaala2017.fi "Mitä kuuluu?" Maanantai 2013-03-04 16:03. Jyväskylä. Vapaudenkatu. Paikallisterminaali. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna! |
Hirvaskankaan hirvet kierrossa. Keski-Suomi. Äänekoski. Hirvaskangas, 4-tieltä erkanevan 69-tien alussa. Tarkistamatta voi sanoa, että taiteilijan nimi on Kari Alonen. Katso " Poro matkakeskuksen edessä Kari Alosen rautailemana" sarjassa "Vararikosta vararikkoon". Kuva http://www.nettisanomat.com/ 2012/01/16/etusivu.htm Kuva: Pertti Manninen. Tiistai 2013-05-28 12:51. Laajenna! |
Arkisto.
"Työtä". 01.05.1994. Arkisto 2006. "Työtä kaikille". Kuva työnpäivänä 01.05.1994, kaksitoista vuotta sitten Jyväskylässä. Kuva: Pertti Manninen. Sarjasta "Vuodet vierivät - olot kurjistuvat, toisten." Tulossa! http://www.nettisanomat.com/ 2006/05/01/etusivu.htm |
SMILE Lyric by Music by Moderately, with great warmth |
SMILE, thou' your heart is aching, SMILE, even tho' it's breaking, When there are clouds in the sky, you'll get by, If you SMILE though your fear and sorrow, SMILE and maybe tomorrow, You'll see the sun come shining thru for you. Light up your face with gladness,
Kasvoillesi onni suo.
|
Moderately, with great warmth AIN' - HYMY suomennos: pertti manninen,1.0-versio, 17.05.01 modern times - nykyaika. kuvitelma. |
http://www.nettisanomat.com/
2001/05/17/hymy.htm
Nettisanomat Keskiviikko 2007-04-04. "Äidin rakkaus". Helsinki. Rautatientori. Lauantai 2007-03-31 klo 11. Pertti Manninen. Kuvasarja. http://www.nettisanomat.com/ 2007/04/04/etusivu.html |
Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat-blogi |
"Käden ojennus". Uusi tulkinta aikaisemminkin
julkaistusta kuvasta. Pertti Manninen. Viikon kuva torstaina
31.07.2003. http://www.nettisanomat.com/ 2003/07/31/viikonkuva.htm |
Nettisanomat 2014/10/10 - 10.10. ALEKSIS KIVEN PÄIVÄ. Kuva. - PATSAALLA KOLME PÄIVÄÄ AIKAISEMMIN. Arkistokuvat 2006, 2007, 2014. - JUICE JA NIINISTÖ. ASIA, JOSTA ... - Haistatteli Niinistölle Linnan juhlissa - MATKALLA KIASMALTA MUSIIKKITALOLLE. KUVIA VIDEOSTA MARSKILTA ARABIAAN. - Video ja pikkukuvat. Marskilta Arabiaan. Bussi 2.kerros. - VIDEO. Saapuminen Helsinkiin junalla torstaina 18.09.2014 - ARKISTO 2002 maaliskuu. Kansallismaisema vuonna 2010? Raha ratkaisee! Helsingin Sanomat - jäävi? And so what? - KUVAT. POSTIKADULLA. - KUVAT. KAMPISSA. - Oivallus. Kokoelmasta RAKASTA. Toimittanut Arto Manninen - KUVA. KAISLIKOSSA SUHISEE - Arkistokuva 2009. Rälläkkä eli Pelastusarmeijan joulupata - Arkistokuva 2004. Kaipuun Sininen hetki. Tauno Palo ja Aino Mantsas - Tove Jansson 100 vuotta Kuva - Hevoset laitumella Kuva - Upoksissa Kuva - Kuvat. - Ravikuninkaan eläkepäivien vihreät niityt. Kuvat: Pertti Manninen. Jyväskylä - Laukaa. - Vuosisadan kuva - Kuva. Hirvaskankaan hirvet kierrossa - Kuva: Työtä. Vappuna 1994 - Kuva. Vanha lastensairaala hajoaa käsiin. - Kuva. Käden ojennus. Karuselli. - etusivu - Perjantai 03.10.2014 - Nettisanomat - Sanomanetti - Blogi: Viikkosanomat.fi - Kuvasanomat - Sanomatori - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi - |
Aleksis Kivi, patsas, Rautatientori, Kansallisteatteri, Pepsi-talo, Fennian talo, Casino, Veolia, Pohjolan liikenne, Viljo Tervonen, Armas Paavola, Vanja eno, Kallion Yhteiskoulu, teatteri, puisto-osasto, Helsingin kaupunki, Tolu, 50-luku, 1958 |
MATKA, PAASIKIVEN PATSAS, MANNERHEIMIN PATSAS, Kuva, Postitalo, Sokos, Mummi, talutus, lapsenlapsi, lelukauppa, reissu, Onnibus, Pikkuparlamentti, ylilento, Hornet, lentosuunta, poikkeuksellinen, Heijastus, bussi, ovi, Tyytyväinen, nuori, nainen, yläkerta, etupenkki, Valkotakkinen, Marskin patsas, Aikataulu, vanhempi, valkohapsi, Pyöräilijä, kantamus, kynä, kassi, kuljettaja, Menevät, tulevat, toimi, Senaatti, Kiasma, remontti, Bussi, OPTIMA, MIES, STADI, FUNKKAAVIN, APPLE-KAUPPA, Tector, LAPSIA, STADISSA, VIDEO, Saapuminen, Helsinki, juna, torstaina 18.09.2014, ARKISTO 2002, Kansallismaisema, vuonna 2010, Raha, ratkaisee, Helsingin Sanomat, jäävi, And so what,
N:o 1782 Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Sivu 2014-10-10, nettiin 2014-10-10 13:38, linkkejä 2014-10-10. |
Nettisanomat-perhe. Kävijätilasto. Päivittäiset eri kävijät. Toukokuu 2014 - Elokuu 2014 |
|||||
touko |
kesä |
heinä 2014 |
elo 2014 |
syys 2014 |
|
nettisanomat.com |
39459 |
40582 |
32031 |
30799 |
33733 |
viikkosanomat.fi |
18955 |
18980 |
19554 |
22858 |
|
12.fi |
16966 |
15585 |
15719 |
23575 |
21480 |
sanomanetti.fi |
12312 |
11725 |
14038 |
14812 |
|
hs27.com |
5705* |
8187 |
8874 |
11329 |
|
sanomapark.fi |
5298 |
5547 |
7004 |
9320 |
|
nettimobi.com |
3563 |
4596 |
4740 |
5330 |
5379 |
helkinginsanomat.com |
3233 |
3903 |
3779 |
6486 |
|
viikko.fi |
2678 |
3701 |
3340 |
5948 |
|
sanomatori.fi |
2493 |
3377 |
3715 |
4381 |
|
sanomaa.com |
2019 |
1851 |
2637 |
4848 |
3849 |
helsinki-areena.fi |
1146 |
842 |
842** |
585 |
|
vuosisanomat.fi |
1144 |
1000 |
887 |
848 |
|
wincapita.fi |
1093 |
1068 |
1405 |
1358 |
|
fy.fi |
1013 |
1013** |
1013** |
1013* |
|
nettilehti.com |
969** |
1328 |
1675 |
1745 |
|
sanomasampo.fi |
962 |
806 |
727 |
1089 |
|
kuvaviikko.fi |
933 |
796 |
679 |
886 |
|
hs24.mobi |
922 |
1048 |
1629 |
1489 |
1795 |
shit.fi |
786 |
574 |
641 |
710 |
|
vuosi.fi |
723 |
600 |
584 |
991 |
|
nettimobi.fi |
489 |
530 |
575 |
511 |
|
venus.fi |
435 |
457 |
453 |
411 |
|
hesansanomat.fi |
427 |
366 |
368 |
810 |
|
let.fi |
397 |
376 |
427 |
365 |
|
n1.fi |
381 |
339 |
375 |
399 |
|
infoinfo.fi |
348 |
391 |
342 |
443 |
|
kuvala.fi |
314 |
278 |
354 |
341 |
|
keskiviikko.fi |
306 |
297 |
323 |
351 |
|
iske.fi |
303 |
258 |
237 |
284 |
|
sanala.fi |
293 |
305 |
341 |
409 |
|
maanantai.fi |
292 |
299 |
322 |
278 |
|
sanat.fi |
285 |
270 |
319 |
296 |
|
elama.fi |
277 |
274 |
289 |
346 |
|
raw.fi |
269 |
251 |
341 |
246 |
|
12tori.fi |
239 |
213 |
262 |
209 |
|
tiistai.fi |
224 |
232 |
270 |
247 |
|
hooes.fi |
217 |
185 |
219 |
220 |
|
sanomo.fi |
208 |
212 |
235 |
257 |
|
gagarin.fi |
197 |
190 |
212 |
213 |
|
eduskuntatalo.fi |
189 |
163 |
217 |
204 |
|
pappa.fi |
163 |
101 |
113 |
125 |
|
mummi.fi |
160 |
85 |
105 |
119 |
|
sanomaviikko.fi |
154 |
125 |
199 |
231 |
|
per.fi |
99 |
105 |
115 |
136 |
|
week.fi |
83 |
88 |
111 |
141 |
|
iltaset.fi |
58 |
43 |
50 |
63 |
|
kansalaistori.fi |
54 |
44 |
95 |
190 |
|
suomisanomat.fi |
23 |
86 |
641 |
62 |
|
sanonet.fi |
52 |
243 |
283 |
||
2014-06-25 |
129256 |
||||
2014-07-17 |
|||||
2014-08-06 |
133724 |
||||
2014-08-24 |
133666 |
||||
2014-09-12 |
158590 |
||||
2014-10-01 |
10.10. ALEKSIS KIVEN PÄIVÄ. PATSAALLA KOLME PÄIVÄÄ AIKAISEMMIN. |
10.10 ALEKSIS KIVEN PÄIVÄ. PATSAALLA KOLME PÄIVÄÄ AIKAISEMMIN. Kuva: Pertti Manninen. |
10.10 ALEKSIS KIVEN PÄIVÄ. PATSAALLA KOLME PÄIVÄÄ AIKAISEMMIN. Tiistai 2014-10-07 klo 15:29. Kuva: Pertti Manninen. |
Kansallisteatterissa esitetään tiistai-iltana 07.10.2014 Vanja Eno, tuo ihana klassikko, jonka näin koulupoikana niine klassisine näyttelijöineen 50-luvulla. Äidinkielen opettajamme Viljo Tervonen huolehti siitä, että Kallion Yhteiskoulun oppilaat pääsivät seuraamaan jopa muutaman kerran vuodessa kansallisnäyttämömme esityksiä. Samaa jatkoi myös sitten Armas Paavola. Kun tämä nyt meni näin nostalgiseksi, niin kai on kerrottava, vaikka kuvaa ei olekaan, että olen kiivennyt Kiven patsaan laelle muutaman kerran tikapuita myöten. Voi sanoa, että olin polvenkorkuinen. Olin nimittäin Helsingin kaupungin puisto-osastolla kesätyöntekijänä ja puhdistimme niitä patsaita lokin jätöksistä, mielestäni silloin eivät pulut, kyyhkyset, olleet vielä näiden patsaiden riesa. Ainoa pesuaine, jolla ne sai puhtaaksi oli Tolu, siis sen aikainen. Taisi olla aika vahva liuos. Toinen patsas, jonka puhdistamisesta saimme hauskoja huomioita ohikulkijoilta oli Kaisaniemen puistossa oleva alaston nainen. Pertti Manninen Aleksis Kiven päivänä 2014, vuosikymmeniä myöhemmin. |